Kyrö Distillery Company -nimellä ruisviskiä ja -giniä tislaava Rye Rye Oy on viimeisen vuoden aikana saavuttanut todellisen kansansuosion Suomessa.
Yrittäjät ovat iloinneet menestyksestä, mutta pitäneet riman korkealla. Rye Rye aikoo vuonna 2022 olla maailman tunnetuin ruistislaamo.
– Oli alusta asti selvää, että tämä ei ole pelkkää harrastelua, vaan selkeästi halusimme hieroa makunystyröitä ympäri maailman. On tämä suosio silti yllättänyt villeimmätkin laskelmat, mitä meillä oli, kertoo toimitusjohtaja Miika Lipiäinen.
Idea omasta ruistislaamosta virisi saunanlauteilla vuonna 2012. Tuotanto alkoi pari vuotta myöhemmin, ja palkintoja ginin mausta pullojen ulkoasuun on tippunut tasaiseen tahtiin.
Menestyksen taustalla on vahva brändi, joka rakentuu kolmen arvon päälle. Ensimmäinen niistä on hauskuus, toinen sosiaalisuus.
– Maut ovat ylipäänsä parempia, kun niitä pystyy jakamaan muiden ihmisten kanssa, Lipiäinen sanoo.
Kolmas arvo on "rehellinen hifistely".
– Se tarkoittaa sitä, että teemme rohkeasti parempia ja kalliimpia juomia, mikä ei aina tarkoita vain väkevyyttä tai kultahippuja juoman seassa.
Yritys tuo näkyvästi esiin myös pohjalaiset juurensa. Esimerkiksi etikettien fontti on peräisin Isossakyrössä käydyn Napuen taistelun muistomerkistä.
– Kaikki on meidän näköistä. Juuret näkyvät, mutta toiminta on modernia ja freesiä.
Rye Ryen tuotteita viedään jo noin 15 maahan. Neljä päämarkkina-aluetta ovat Japani, Saksa, Iso-Britannia ja Belgia. Maailmanvalloitusta on tehty pääosin ginillä, koska ensimmäiset kunnon erät viskistä valmistuvat vasta ensi vuonna.
Suosiossa on siis kasvunvaraa, sillä maailman viskimarkkinat ovat paljon giniä suuremmat. '
Palkintoja satelee
Viskin esiaste jatkaa jo tutulla palkintojen tiellä. Juuri-niminen raakatisle voitti vastikään kultaa International Spirit Awards -kilpailun viskikategoriassa.
Viime kesänä tislaamon Napue Gin valittiin maailman parhaaksi maineikkaan International Wine and Spirits -kisan Gin & Tonic -sarjassa.
Kuinka suuri merkitys brändillä on menestyksessä?
– Jos jokin luku pitää sanoa, niin sata prosenttia. Sitä on todella vaikea erottaa, että mikä kuuluu brändiin ja mikä ei. Katsomme, että kaikki mukaan lukien tuotannon työntekijät ovat osa brändiä.
Kaikki on hiottu viimeisen päälle ihastuttamaan ympäri maailmaa.
– Pakkaus, tyyli ja tuotteet pystyvät kilpailemaan ihan joka areenalla.
Yritys työllistää tällä hetkellä seitsemän täysipäiväistä työntekijää ja kuusi osa-aikaista.
Miika Lipiäistä inspiroivat yritykset
NEXTGAMES
On todella hienoa, että he ovat on saman tien lähteneet isolle areenalle haastamaan muita. Oli suuri yllätys, että pieni suomalainen pelifirma sai maailman kuumimman tv-sarjan eli Walking Deadin lisenssin Yhdysvalloissa. Tarjouskilpailussa oli vastassa muun muassa Sony. Se vaati kovaa riskinottokykyä ja asennetta.
MAKIA CLOTHING
Kunnioitus meidän Helsingin toimipisteen alakerran naapuria kohtaan on suurta. Haasteita on ollut niin brändin, liiketoiminnan kuin valmistuksenkin kanssa, mutta he ovat selvinneet taistelusta voittajina. Työ ei ole ollut helppoa, mutta nyt on tullut hyviä signaaleja, että se on kannattanut.
JAKAMO
Yritysten toimitusketjua ja viestintää tehostava yritys Pohjanmaalta soveltaa modernia ajattelua yritysten väliseen kanssakäymiseen. Olen ymmärtänyt heidän työnsä tärkeyden, kun olen tehnyt hankintoja, myyntiä ja jakelua.
Katri Simola