Kajaanilainen yrittäjä Markku Laatikainen on kokenut likimain kaikki yrittämiseen liittyvät vaikeudet.Terveyden järkkyminen, perhe-elämän laiminlyönti, yrityksen kuolemanlaakso ja talouden taantuma ovat siitä esimerkkeinä.Ei sellaista vastoinkäymistä, josta ei olisi seurannut myös hyvää, Markku Laatikainen kuitenkin sanoo.
Työpäivät venyivät yli 15-tuntisiksi, arki valui viikonloppuihin ja työmatkat estivät pääsyn päiväkodin kevät- ja joulujuhliin.
– Lapsi saattoi kysyä, että miksi isi ei pääse. Se kysymyskin tuntui hirveän pahalta, kertoo Valtavalo Oy:n yrittäjä Markku Laatikainen.
Lapsen kehityksen vauhdin huomasi, kun palasi pitkiltä työmatkoilta kotiin.
– Aina tuntui, että lapsi oli kasvanut sentin tai kaksi ja oppinut jonkin uuden taidon.
Laatikaisella oli syyllinen olo. Hän teki kaikkensa yrityksensä eteen, mutta perhe-elämä kärsi.
Toisaalta yritys oli pakko saada kannattamaan, etteivät omat ja muiden sijoitukset valuisi Kankkulan kaivoon.
VALTAVALON TARINA alkaa taantuman vuodesta 2008. Sitä ennen Laatikainen oli toiminut yrittäjänä vuosituhannen vaihteessa.
IT-alan yrityksellä meni mukavasti, ja pian se sulautui yhteen kilpailijan kanssa. Jotain jäi kuitenkin hampaankoloon.
– Silloin tuli ehkä luovutettua liian helposti ja yrittäjyyden siemen jäi kytemään. Se toimi taustakimmokkeena Valtavaloon. Veljeni Tuomaksen kanssa mietittiin, että olisi kiva yhdistää kaksi pöljää päätä, ja katsoa mitä tulee.
Ideana oli aluksi valmistaa automaatiojärjestelmiä kiinteistöihin. Suunnittelu oli aloitettava jostakin, ja veljekset päätyivät internet-etsintöjen jälkeen uuteen keksintöön: led-valoputkiin.
Loisteputket korvaavia led-valoputkia valmistettiin vain Kiinassa. He tilasivat näytekappaleita usealta valmistajalta.
Varmistaakseen niiden laadun he pyysivät apua Oulun yliopistolta. Väitöskirjaansa yliopistolla viimeistellyt Tuukka Prykäri ryhtyi analysoimaan led-valoputkia.
Putket osoittautuivat riittävän laadukkaiksi, joten Valtavalo aloitti tuotannon parhaaksi havaitun kiinalaisen valmistajan tehtaalla.
Prykäri oli aikoinaan pelannut Markku Laatikaisen kanssa samassa salibandy-joukkueessa. Kun peli tuntui luistavan myös liiketoiminnan suhteen, perustettiin yritys lopulta kolmestaan. Mukaan lähti myös kaksi piensijoittajaa lähipiiristä.
– On onni, että otettiin Tuukka mukaan. Meidän firma olisi muuten ollut ongelmissa useampaan kertaan. Tuukka on meidän yrityksen aivot, ja me olemme ne lihakset, tai ehkä vatsamakkarat, Markku Laatikainen kertoo nauraen.
Vuonna 2008 ajat olivat kovat. Yhdysvaltain finanssikriisi oli painanut maailmantalouden taantumaan, pankit ryhtyneet varomaan lainojen myöntämistä ja yritykset investointeja.
Seuraavana vuonna Suomen bruttokansantuote supistui ennätykselliset 8,3 prosenttia edellisvuodesta.
– Talouskriisin vaikutukset näkyvät ihan tähän päivään asti. Investointikynnys on yhä todella korkea ja liiketoiminnan fokus on helposti vain seuraavassa puolessa vuodessa. Se on semmoista arjessa selviämistä ja kamppailua, Markku Laatikainen kertoo.
ENSIMMÄISEEN puoleen vuoteen yrityksellä ei ollut toimitiloja, joten Kiinasta lähetetyt valoputket tungettiin Markku Laatikaisen perheen omakotitalon autotalliin.
– Ne mahtuivat nipin napin. Perheen parissa siitä alkoi jo kertyä puhetta.
Liiketoiminta lähti käyntiin vaativissa olosuhteissa. Tuote oli uusi ja tuoreet yrittäjät koettivat parhaansa mukaan ottaa täysin uutta markkinaa haltuun.
Vuosien 2009 – 2010 taitteessa Valtavalon vaikeudet kasvoivat.
– Se oli klassinen yritysten kuolemanlaakso. Joka toinen päivä oltiin menossa konkurssiin ja joka toinen päivä matkalla menestykseen.
Laatikainen oli puhki. Positiivisesta asenteesta huolimatta uupumus ja riittämättömyyden tunne painoivat mieltä ja ryhtiä.
Alkuvuonna 2010 hän oli hoitamassa yrityksen vakuutusasioita. Virkailija kyseli myös Laatikaisen henkilökohtaisista vakuutuksista.
Hetken asiaa punnittuaan Laatikainen otti itselleen henkivakuutuksen.
Vaimo sai tietää asiasta vasta parin vuoden päästä.
– En osaa sanoa, mikä merkitys vakuutuksella oli, mutta jotenkin halusin vain turvata perheen elämän pahemman päivän varalle.
Laatikainen pyörittelee oikean käden sormillaan vasemman nimettömän sormusta.
Hän tutustui vaimoonsa opiskeluaikoina. Molemmat ovat valmistuneet luokanopettajiksi.
Vuosi 2008 oli käänteentekevä myös vaimolle. Hän irtisanoutui vakituisesta koulutussuunnittelijan työstään ja ryhtyi tekemään opettajan sijaisuuksia.
– Isot kiitokset vaimolle kaikesta venymisestä. Täytyy sanoa, että ilman sataprosenttista tukea kotiväeltä tämä yrittäjyys ei olisi toiminut.
KEVÄT 2010 etenee jo hieman valoisammin, kunnes huhtikuun 20. päivä Laatikainen hörppää aamukahvia väärään kurkkuun.
Hän avaa Valtavalon Tampereella toimineen myyjän lähettämän sähköpostin, jossa on linkki Aamulehden uutiseen. Otsikossa kerrotaan, että kaikki led-valoputket ovat hengenvaarallisia.
Kaikilla putkilla tarkoitetaan kaikkia Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) testaamia putkia, mutta Tukes ei ollut testannut kaikkia markkinoilla olevia led-valoputkia.
Nopeasti levinnyt juttu iskee silti ikävän leiman kaikkiin led-valoputkiin.
– Tuli ajatus, että uutinen pitäisi oikaista. Se oli semmoista aikaa, että isot toimijat, jotka olivat investoineet led-valaisimiin mutta eivät led-valoputkiin, lobbasivat sen puolesta, että putket poistuisivat markkinoilta, Laatikainen kertoo.
Valtavalo oli hylännyt idean kiinteistöjen automaatiojärjestelmistä ja perustanut koko liiketoimintansa led-valoputkiin, joiden markkinat näyttivät nyt olevan vaakalaudalla.
Yrityksen pelastajiksi osoittautuvat Tukes ja Teknologian tutkimuskeskus (VTT).
Valtavalo oli jo hieman aiemmin päässyt mukaan VTT:n tutkimusohjelmaan, jossa sen led-valoputkien turvallisuus testattiin.
Pian Valtavalo saa VTT:ltä todistuksen, että heidän tuotteensa ovat turvallisia.
– Se oli meidän firman pelastus. Jos tätä todistusta ei olisi tullut, olisimme varmaan olleet isoissa ongelmissa tuona keväänä.
Samaan aikaan Valtavalo teki läheistä yhteistyötä Tukesin kanssa. Tukes testasi laajasti erilaisia led-valoputkia ja antoi turvallisuusohjeita sekä niiden valmistajille että käyttäjille.
– Tukesilla oli älyttömän iso vaikutus siihen, että led-valoputket ovat tulleet turvallisiksi ja yleistyneet Euroopassa, Laatikainen kertoo.
Valtavalo sai kuitenkin etumatkaa, kun osa kilpailijoista säikähti uutisia led-valoputkien vaarallisuudesta.
– En ole mikään hihhuliuskovainen, mutta käytän mielelläni termiä, että meillä on ollut siunausta moneen kertaan. Vastoinkäymiset ovat pakottaneet kääntämään kurssia ja tuoneet myös hyviä asioita, Laatikainen sanoo.
– Olemme menneet vastavirtaan monessa asiassa. Firma on perustettu vuonna 2008, tuotanto siirretty Kiinasta Suomeen ja alun perin kiinalainen tuote on kopioitu meille, ja tehty siitä laadukkaampi, hän jatkaa.
Valtavalo siirsi tuotantonsa Kiinasta Suomeen vuonna 2012. Se on ollut yrityksen tärkein käännekohta.
– Se on muokannut yrityksen olemassaoloa eniten ja mahdollistanut tuotteiden poikkeuksellisen korkean laadun.
Laatikaisen oma henkilökohtainen käännekohta odotti tuolloin vielä tapahtumistaan.
KOKOUSHUONE suorastaan kylpee valossa. Kevätaurinko paistaa sisään liki lattiasta kattoon ulottuvista ikkunoista. Normaalien valaisimien lisäksi kattoon syttyy kymmenisen erilaista valaisinta, joissa on sisällä Valtavalon led-valoputket.
Huoneen seinälle ripustetut kymmenkunta valokuvaa kertovat tehdyistä urakoista. On ruokakauppoja, parkkihalleja, sairaaloita ja kuntien kiinteistöjä.
Vantaalaisen kauppakeskus Jumbon parkkihalli on suurin yksittäinen kiinteistö, jonka Valtavalo on valaissut. Sen kattoon meni yli 6 000 led-valoputkea.
Yritys lupaa led-valoputkiensa säästävän noin 60 prosenttia energiaa loisteputkiin verrattuna. Joskus asiakas on soittanut, että lupaus oli vale.
– Sitten hän sanoo, että säästö olikin 70 prosenttia, Laatikainen naurahtaa.
Laatikainen on pitkä mies. Ovenkarmien ja päälaen väliin ei jää montaa senttimetriä.
Hän pysähtyy esittelemään käytävän seinälle kehystettyjä tärkeitä valokuvia vuosien varrelta.
– Tämä on otettu 20 kiloa sitten, kun teimme kiinalaisen tehtaan kanssa sopimuksen, Laatikainen kertoo naureskellen.
Kuvissa näkyy hymyjä, ryhdikkäitä asentoja ja luottavaisia katseita, vaikka edistysaskeleiden välissä meno on ollut paikoin hankalaa.
Suulaasta miehestä tulee kovin hiljainen, kun häneltä kysyy, mitä ajatuksia seinälle ripustetut kuvat hänessä nyt herättävät. Laatikainen katsahtaa kahvikuppiinsa ja on hetken vaiti.
– Hävettää sanoa, mutta olen vähän ylpeä näistä hetkistä. Aloitimme kaiken ihan nollista, ja pahimmillaan henkilökohtaiset vastuut olivat 400 000 euron luokkaa.
– En tietenkään vaimolle silloin kertonut tätä, Laatikainen lisää.
Valtavalossa oli liossa yrittäjien omien rahojen lisäksi lähipiirin rahoja. Piensijoittajia oli enimmillään toistakymmentä.
– Jokaisen sijoittaneen kaverin ja sukulaisen tapaaminen alkoi niin, että he kyselivät, miten heidän sijoituksensa voivat. Se oli hankalaa silloin, kun meni huonommin. En enää uskaltanut soitella edes appiukolle. Ei ole ikävä niitä aikoja.
Käytävän poikki harppoo lounastaukoaan aloitteleva Anna Raudasoja, joka oli Valtavalon ensimmäinen työntekijä. Myös hänen hymyilevät kasvonsa näkyvät valokuvissa.
– Ennen Annan palkkaamista itkin Tuomakselle ja Tuukalle, että en jaksa enää yksin kaikkea. He sanoivat, että etsi jostain ilmainen työntekijä. Vastavalmistunut Anna löytyi TE-toimiston työkokeilun kautta, Laatikainen muistelee.
Rekrytointi osoittautui loistavaksi valinnaksi. Raudasojan titteli on sittemmin vaihtunut assistentista talouspäälliköksi ja palkkakin on saatu kohdalleen.
VALTAVALON liiketoiminta oli vihdoin lähtenyt rullaamaan ensimmäisten vaikeiden vuosien jälkeen, mutta stressiä oli yhä paljon ja Laatikainen voi huonosti.
Lannerangan kierteisskolioosi yhdistettynä istumatyöhön aiheutti selkä-, hartia- ja pääkipua. Perheeseen syntynyt kuopus valvotti öisin.
Aamupalaksi hän saattoi kiireiltään nauttia vain särkylääkettä ja kahvia.
Maaliskuisena viikonloppuna kaksi vuotta sitten tapahtui jotain, mikä sai Laatikaisen laittamaan oman elämänsä arvojärjestyksen uusiksi.
Hän oli lähtenyt veljensä ja Prykärin kanssa viettämään vuosittaista strategiaviikonloppua Ylläkselle Prykärin vanhempien mökille.
Strategian suunnittelu oli sujunut hyvin ja kolmikko oli vetäytynyt jo yöpuulle. Aamuyöllä Laatikainen heräsi närästykseen. Hän oksensi verta.
– Silloin havahduin ensinnäkin siihen, että kroppa ei ole ikuinen. Toisekseen tajusin, että jos en ole ikuinen, niin en voi ikinä korvata sitä, etten ole ollut kotona perheen kanssa.
Kolmikko soitti yhdessä päivystykseen. Lääkäri arvioi tilanteen puhelimitse. Jos Laatikainen oksentaisi toisen kerran, pitäisi lähteä heti terveyskeskukseen. Jos ei, riittäisi että maanantaina menisi lääkäriin. Yksi kerta riitti Laatikaiselle.
Muutaman päivän päästä hänen vatsalaukkunsa tähystettiin. Selvisi, että hänellä oli vatsahaava.
– Tuommoisen piti sitten tapahtua, ennen kuin annoin itselleni mahdollisuuden muuttaa arvojärjestystä. Aikaisemmin olin ajatellut, että teen töitä perheen takia. Ei se niin ollut, vaan olin tehnyt niitä etupäässä itseni takia.
– Olin pettänyt itseäni niin, että aioin muuttaa tilannetta, kunhan pääsisin hektisyydestä, mutta ei se ikinä loppunut. Olin rakentanut sellaisen pilvilinnan itselleni.
VATSAHAAVAN säikäyttämä Laatikainen höllensi työtahtiaan, opetteli delegoimaan ja ryhtyi syömään aamupalaa.
Nykyään jugurtti rauhoittaa vatsan joka aamu. Puuroa hän ei sentään ennätä haudutella.
Perheen kanssa hän viettää paljon enemmän aikaa iltaisin ja viikonloppuisin kuin ennen. Päiväkodin ja koulun kevät- ja joulujuhliin raivataan aikaa kalenterista.
Laatikainen tukeutuu myös uneen ja liikuntaan. Salibandy kerran pari viikossa tuo lisää energiaa, vaikka olo olisi kuinka väsynyt.
Unta hän tarvitsee paljon. Vaimokin on vihdoin myöntänyt, että aikuisten unentarpeessa voi olla eroja.
– Mummo sanoi aina, että kun nuori mies nukkuu, niin se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Minulla on aika paljon siellä pankissa sitten – kunpa pääsisi nostamaan, Laatikainen virnuilee.
Töitä Laatikainen tekee yli 15 tunnin sijaan nykyään noin kymmenen tuntia päivässä. Työmatkoja on paljon vähemmän, sillä myyntijohtaja ja muut työntekijät hoitavat niistä suurimman osan.
Kropan ja mielen parempi huolenpito on saanut vatsahaavan lähes oireettomaksi.
Valtavalon liiketoimintakin on hyvässä nousukiidossa. Toukokuussa päättyvällä tilikaudella liikevaihto tulee olemaan noin kolme miljoonaa euroa ja tuloskin toivottavasti edellisvuosien tapaan plussalla.
Kiirettä pitää, mutta Laatikainen on antanut itselleen luvan siihen, ettei jokaiseen päivittäin tulevaan sataan sähköpostiin tarvitse reagoida heti.
– Se oli suurin stressinaihe, kun yritti vastata viesteihin heti ja pitää postilaatikon koko ajan tyhjänä. Olen oppinut olemaan itselleni armollinen.
Laatikainen on siirtynyt nopeasta vastaamisesta tarkkailuun. Sitä hän tekee myös haastattelun aikana. Ranteessa oleva älykello värähtää tuon tuosta ja ilmoittaa uusista viesteistä.
– Juuri saatiin yhdet kaupat solmittua, Laatikainen ilmoittaa.
Hän seuraa meilejään sivusilmällä myös kotona. 2- ja 8-vuotiaat lapset ilmoittavat, jos se menee liiallisuuksiin.
– Kun leikimme legoilla, niin lapset saattavat sanoa minulle, että nyt se puhelin pois!
Laatikaisen valitsema uusi arvojärjestys vaikuttaa oikein toimivalta.
Tilaa Yrittäjä-lehti tästä
Katri Simola