Quantcast
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Kuljetusala kritisoi tienpitoa – "kuljetukset myöhästyvät tunteja liukkauden takia"

Raskas liikenne on kärsinyt vaihtelevan sään tuomista keliolosuhteista, esimerkiksi sulan tienpinnan nopeasta jäätymisestä ja loskaisista väylistä.

– Ennakoiva tienhoito on nyt unohdettu kokonaan. Aiemmin hiekoitettiin ja suolattiin etukäteen. Nyt saamme palautetta, että liukkaudentorjunta on lyöty laimin jopa yksinumeroisilla valtateillä, kertoo Suomen Logistiikka ja Kuljetus SKAL ry:n puheenjohtaja Teppo Mikkola.

SKALin mukaan talvitienhoidon on kyettävä vastaamaan jatkuvasti muuttuviin talviolosuhteisiin, vaikka se tarkoittaisi tienhoidon kustannusten nousua ja tienhoidon luokituksen uudelleenarviointia.

Mikkola muistuttaa myös alemman tieverkon tärkeydestä.

– Pikkupaikkakunnilla niiden varrella on paljon yrityksiä ja yrittäjiä, jotka ovat riippuvaisia tavarankuljetuksista.

Mikkolan mukaan raskas liikenne voi joutua odottamaan liukkaudentorjuntaa jopa 3-4 tuntia.

– Ajo- ja lepoajat ovat tiukkoja. Kuljetus voi lopulta myöhästyä jopa puoli vuorokautta liukkauden takia.

Tuoreen Elinkeinoelämän kuljetukset tieverkolla -selvityksen mukaan Suomen tieverkon korjausvelaksi arvioidaan yli miljardi euroa.

– Tämä on nyt pohdinnan paikka kaikille osapuolille, Mikkola sanoo.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Trending Articles