Suomen Yrittäjien pääekonomistina aloittaa syyskuussa finanssineuvos, tohtori Mika Kuismanen, 49.
Kuismanen ryhtyy vetäämään järjestön talouspolitiikka, verotus ja tutkimus -toimintoa. Tällä hetkellä hän toimii valtiovarainministeriön suhdanneyksikön päällikönä.
Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen iloitsee Kuismasen nimityksestä.
– Kuismanen on maan johtavia ekonomisteja, hallitsee talouspolitiikan ja pystyy arvioimaan politiikkatoimien vaikutuksia. Hän vahvistaa merkittävästi yrittäjäliikkeen edunvalvontaa ja osaamista, hän sanoo.
Pentikäisen mukaan yrittäjäliike tarvitsee paljon talouspoliittista osaamista, jotta se pystyisi rakentamaan Suomesta ihanneyhteiskunnan yrittäjyydelle.
Kuismanen kokee, että SY:n tavoitteet ja linjaukset sopivat hyvin hänen talouspoliittiseen ajatteluunsa.
– Yrittäjien linja kilpailun lisäämiseksi tuote- ja työmarkkinoilla on välttämätöntä Suomen kaltaisessa pienessä avoimessa taloudessa.
Kuismasen mukaan Suomessa on kohtuullisen hyvä toimintaympäristö yrittäjyydelle.
– Parannettavaa riittää esimerkiksi verotuksessa ja työmarkkinoilla.
Kuismanen on työskennellyt valtiovarainministeriön lisäksi Euroopan keskuspankissa, Suomen Pankissa ja Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa. Hänellä on ollut myös lukuisia kansainvälisiä tehtäviä, mm. OECD:ssä ja Euroopan komissiossa. Hän väitteli tohtoriksi 2002 University College Londonissa tuloverotuksen vaikutuksesta työn tarjontaan.
Juhani Ojalehto