Kauppias Marko Hoikkaniemen kasvot ovat olleet mustelmilla ja veressä viime päivinä myymälävarkaiden vuoksi. Perjantaina kaljavaras pääsi lyömään häntä niin, että silmälasitkin menivät kappaleiksi. Tapahtuneesta kertoi ensimmäisenä Keski-Uusimaa-lehti
Yrittäjät.fi:lle Hoikkaniemi kertoi keskiviikkona, että eilen tiistaina hän joutui ottamaan kiinni kaljaa varastaneen narkomaanin, jolla oli myös sakset aseenaan.
– Nämä myymälävarkaudet ovat kuin epidemia tällaisella levottomalla alueella, niitä on useita päivässä, Hoikkaniemi kertoo.
Hän aloitti kauppiaana Järvenpäässä K-market Jampassa vuoden alussa yhdessä vaimonsa Tiina Hoikkaniemen kanssa. Yrittäjäparilla on jo myös toinen K-market Järvenpäässä, kolmas avautuu lähiaikoina ja neljäs kesällä. (JUTTU JATKUU KUVAN ALLA)

Rahalliset menetykset ja tappouhkauksia
Marko Hoikkaniemi toteaa, että myymälävarkaiden vuoksi hän menettää tällä tahdilla kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, kun mukaan lasketaan menetetyt tavarat, vartiointikulut ja menetetty työaika.
– Meillä on isot velat ja kauppiaan parin–kolmen prosentin liikevoitto uhkaa nyt mennä varkaiden aiheuttamiin kuluihin ja tappioihin, Hoikkaniemi laskeskelee.
Myymälävarkauksia tehtailevat samat tyypit. Pahimmat ottavat kerralla jopa neljä satsia ”juoksukaljojen ykköstuotetta” eli 18 tölkin pakkausta.
–Olemme siirtäneet näitä tuotteita kassojen taakse, mutta emmehän me kaikkia sinne voi siirtää, Marko Hoikkaniemi kertoo.
Kauppias Hoikkaniemi on saanut parin viikon sisällä kolme tappouhkausta, mutta hän aikoo edelleen ottaa kiinni myymälävarkaita.
–Pakkohan näille on jotakin tehdä, jotta varkaudet saadaan ainakin vähenemään. Kyllä minä näistä kolmesta tappouhkauksesta ja myymälävarkaudesta teen rikosilmoitukset, Marko Hoikkaniemi kertoo.
Osa kauppiaista on luopunut rikosilmoitusten ja rangaistusvaatimusten teosta, koska niihin menee paljon aikaa ja ne eivät yleensä johda mihinkään nykyisen lainsäädännön vuoksi. (JUTTU JATKUU KUVAN ALLA)

Sakon muuntorangaistus takaisin lakiin
46-vuotias Marko Hoikkaniemi on tehnyt pitkän uran kaupan alalla. Hän vaatii sakon muuntorangaistusta takaisin lakiin, mistä se poistettiin vuonna 2008.
Nykytilanne on se, että kun myymälävaras saa sakot näpistyksestä ja hän ei maksa niitä, teko ei johda mihinkään. Ennen vuotta 2008 varas joutui istumaan vankilaan lyhyeksi aikaa, jotta sakkorangaistukset tulivat kuitatuiksi.
– Ollessani liikenneasemapuolella sen näin, että kyllä myymälävarkaita hillitsi se, että he joutuivat istumaan välillä vankilassa, Hoikkaniemi kertoo.
Suomen Yrittäjät ja Kaupan liitto jättivät joulun alla oikeusministeri Antti Häkkäselle vaatimuksen, että sakon muuntorangaistus pitää palauttaa lakiin.
Kaupan ala menettää arviolta 550 miljoonaa vuosittain myymälävarkauksien vuoksi.
Jari Lammassaari