Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Älyviherseiniä valmistava yritys kasvaa Yhdysvalloissa – "päivittäin kymmeniä yhteydenottoja kuluttajilta"

$
0
0

Kauppalehti kertoo älyviherseiniä valmistavan Naavan tehneen viime vuonna 2,8 miljoonan euron liikevaihdolla lähes kolme miljoona euroa tappiota.

Yritys on laajentanut toimintaansa Yhdysvaltoihin.

– Toimintamme on ollut aika epäortodoksista, ja olemme ottaneet siinä mielessä mallia Yhdysvalloista. Olemme heti alussa pyrkineet investoimaan tarvittavaan teknologiaan ja ihmisiin, toimitusjohtaja Aki Soudunsaari kertoo KL:lle.

– Suurin investointivaiheemme alkaa kääntyä loppua kohti. Tänä vuonna olemme operatiivisessa toiminnassa päässeet muutamana kuukautena jo plussalle, kertoo Soudunsaari.

Älyseinät puhdistavat koneellista toimistoilmaa.

Yhdysvalloissa viherseiniä on toimitettu muun muassa kosmetiikkavalmistaja Estée Lauderille, laivayhtiö Royal Caribbean Cruisesille, luksushotelliketju Four Seasonsille ja isoille investointipankeille.

Yhdysvalloissa tilaukset ovat suuria.

– Asiakkaalle toimitetaan tuotetta kaksinumeroisella määrällä.

Myös sikäläiset kotitaloudet ovat innostuneet suomalaisesta innovaatiosta.

– 40 prosenttia kyselyistä tulee kotitalouksilta, ja saamme päivittäin kymmeniä yhteydenottoja kuluttajilta, Soudunsaari kertoo lehtihaastattelussa.

Toistaiseksi yrityksellä ei ole kotitalouksille sopivaa toimitusmallia, mutta sen kehitystyön kerrotaan alkavan syksyllä.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Naava

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Trending Articles