Yrittäjäsanomien verkkosivuilla julkaistaan touko–elokuussa yrittäjien kesäideoita. Juttusarjan avaa Jäätelökavereiden jäätelökioski.
Jäätelökaverit Ay on Jerko Seppälän ja kahden hänen kaverinsa perustama jäätelökioski, joka toimii kesällä Turussa.
– Sanoin Johannekselle jossain vaiheessa, että pitäisikö laittaa kesäksi jäätelökioski pystyyn. Näin siinä sitten kävi, Seppälä kertoo.
Idea alkoi jalostua viime syksynä. Seppälä ja Johannes Lehto opiskelevat Turun ammattikorkeakoulun Bisnesakatemiassa yrittäjyyttä. He pyysivät mukaan vielä ystäväänsä Juuso Hämäläistä, joka opiskelee liiketaloutta Lahdessa.
Palaset loksahtivat paikoilleen
Kioski toimii Turun Kupittaanpuistossa maauimalan lähellä.
– Olimme yhteydessä useisiin jäätelövalmistajiin ja mietimme jäätelökioskin sijaintia. Tajusimme, että Kupittaanpuistossa oli vain yksi kioski. Ehdotimme myyntipaikkaa Turun kaupungille, Seppälä muistelee.
Yhteistyökumppaniksi valikoitui Nuvole Gelateria, joka on Turussa toimiva, kahden syntyjään italialaisen Stefano Morosin ja Arcangelo Tursin, yritys. Kioskissa myytävät italialaiset jäätelöt ja sorbetit ovat käsin valmistettuja.
Uudet yrittäjät halusivat tehdä jäätelökioskista omannäköisensä ja italialainen jäätelö sopi kuvaan paremmin kuin hyvin. Yksi Nuvolen yrittäjä on Lehdon tuttava.
– Kioskin saimme Nuvole Gelaterialta, Seppälä kertoo.
Yrittäjät olivat ensimmäisen kerran yhteydessä kaupunkiin syksyllä, mutta lupa myyntipaikkaan heltisi vasta huhtikuun alussa.
– Tavoitteenamme on työllistää meidät kolme kesän ajaksi ja tarvittaessa joku ulkopuolinenkin. Yrityksen markkinointi on lähtenyt sosiaalisessa mediassa hyvin käyntiin. Olemme saaneet parissa viikossa 2 100 tykkääjää sivuillemme Facebookissa.
Ole ajoissa
Seppälän mukaan tärkeintä on olla ajoissa yhteydessä yhteistyöyrityksiin ja muihin tahoihin.
–Lisäksi täytyy kehitellä oma liikeidea. Tämä on paras mahdollinen kesäduuni. Saamme myydä jäätelöä ja työllistämme itsemme.
Kioski avasi ovensa toukokuun alussa, ja säistä riippuen luukku pidetään auki ainakin elokuun loppuun asti. Kaverusten ensi vuoden kesäsuunnitelmat ovat vielä auki, mutta niihin saattaa kuulua jäätelökioski.
Yrittäjäsanomat etsii yrittäjien toteuttamia kesäisiä ideoita, joita esittelemme yrittajat.fi-verkkosivuilla kesäkuukausina. Toimitus valitsee ja haastattelee julkaistavat yritystarinat. Lähetä meille tarinasi osoitteeseen: toimitus@yrittajat.fi
Riikka Koskenranta