Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Pentikäinen vaalituloksesta: "Suomalaiset kantavat huolta julkisesta taloudesta ja verotuksen tasosta"

$
0
0

Kunnallisvaalit ratkottiin sunnuntaina ja kunnat saivat uudet valtuutetut. Suomen Yrittäjien laskenta siitä, montako yrittäjävaltuutettua tuli valituksi, on vielä kesken. Tämä tieto julkaistaan keskiviikkona.

Kuntavaalien tulos kertoo paljon maan yleisestä tunnelmasta. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa, että hallitus hävisi ja oppositio voitti.

– Nämä olivat paitsi paikallis- myös talous- ja verovaalit. Tulos kertoo, että otimme askelia oikealle. Suomalaiset kantavat huolta julkisesta taloudesta ja verotuksen tasosta, Pentikäinen sanoo.

Yleisesti huolestuttavaa on se, että äänestysinto jäi koko maassa heikoksi, sillä se laski 58,9 prosentista 55,1 prosenttiin. Joidenkin asiantuntijoiden lausuntojen mukaan se on kriisitasolla demokratian ja ongelmallinen tuloksen laillisuuden kannalta.

– Olen huolissani äänestysprosentin laskusta. Olemme tässäkin selvästi jäljessä muista Pohjoismaista. Osa selittyy sillä, että vaalit siirretään kesäkuulle, mutta kaikkea ei pidä selittää vaalien siirrolla. Kyse on myös siitä, että liian moni kokee osattomuutta eikä koe tarvetta vaikuttaa äänestämällä, Pentikäinen sanoo.

 

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Trending Articles