Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 5916 articles
Browse latest View live

Saitko tällaisen kirjeen "PRH:lta"? Lue sisältö ennen maksamista

$
0
0

Viranomaisten varoitukset valelaskujen "kesäsesongista" jatkuvat. Kesäkuun alussa Viestintävirasto neuvoi yrityksiä olemaan tarkkana laskuilta näyttävien huijausten kanssa. Voit lukea Yrittäjät.fi:n uutisen aiheesta täältä.

Nyt Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) varoittaa "harhaanjohtajista, laskunnäköisistä tavaramerkkien tarjouskirjeistä".

PRH:n mukaan se saa säännöllisesti yhteydenottoja asiakkailtaan, jotka hämmästelevät saamiaan kirjeitä. Kyseisissä kirjeissä viitataan aitoihin tavaramerkkien rekisteri- tai hakemusnumeroihin ja kehotetaan maksamaan esimerkiksi rekisteröinti- tai uudistamismaksu.

– Useat asiakkaat ovat erehtyneet luulemaan, että kirjeen lähettäjä on PRH tai Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO), PRH toteaa.

Erityiseen huolellisuuteen on aihetta sellaisten kirjeiden kanssa, joissa tarjotaan tavaramerkin uudistamiseen tai rekisteröityihin yksinoikeuksiin liittyviä palveluita.

PRH korostaa, että kaikissa sen lähettämissä kirjeissä on lähettäjänä "Patentti- ja rekisterihallitus".

Tutustu myös Yrittäjien oppaaseen, jonka avulla tunnistat harhaanjohtavan markkinoinnin ja huijauslaskut.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuva: Istockphoto

 


Terassiluvat tiukassa kioskiyrittäjille – kioskeja seisoo tyhjillään

$
0
0

Helsinki myi yhdeksän lippakioskia vuonna 2016, viisi niistä uusille omistajille. Tähän kesään mennessä vasta kolme uuden omistajan saaneista kioskeista on avattu, koska terassilupien saaminen on ollut osalle yrittäjistä vaikeaa.

Kioskiyritys Maako's osti kolme huutokaupatuista lippakioskeista. Kioskit maksoivat 15 110–18 060 euroa.

Maako´sin kioskeista vain Johanneksenpuistossa sijaitseva kioski on saatu avattua. Kaikkiin kioskeihin on haettu terassilupia kaupungilta, mutta kaupunki ei ole toistaiseksi antanut hyväksyntäänsä.

– Olemme tapelleet luvista nyt melkein vuoden, toiminnanjohtaja Pekka Hakanen sanoo Kauppalehden haastattelussa.

Tuolien ja pöydän pystyttäminen kioskin viereen on sallittua, mutta lupaa katetun terassin rakentamiseen ei ole saatu.

Helsingin kaupunki kertoo sivuillaan, että terassilupahakemuksen käsittelyaika on noin yksi kuukausi, mutta hakijan tulee varautua pidempään käsittelyaikaan, mikäli hakemus sisältää toimenpidelupahakemuksen rakennusvalvontavirastoon.

Pekka Hakanen sanoo, että jos puolilämmitetyt, lasiseinäiset terassit eivät saa lupia, toiminta on vaikeaa syys- ja talvikaudella, jos ihmiset istuvat tuulen armoilla.

– Sateella ei lippa paljon ihmistä lohduta, Hakanen toteaa.

Johanneksenpuiston kioski myy lämpimiä leipiä ja salaattia, ja sillä on A-oikeudet. Kioski maksoi vajaat 20 000 euroa huutokaupassa, ja sen remonttikustannukset olivat muutamia kymmeniä tuhansia.

Hakanen uskoo, että kioski maksaa itsensä takaisin viimeistään ensi vuoden aikana.

Anniskeluluvat helpottavat

Vegaanista ruokaa myyvä ­Jänö-lippakioski Museokadulla on yksi uuden omistajan saaneista kioskeista. Kioski ostettiin Helsingin kaupungilta 30 200 eurolla.

Kioskin omistavan Vegaaninen lippakioski -osuuskunnan puheenjohtaja Joonas Pekkanen kertoo Kauppalehdessä, että remonttikustannukset nousivat noin 60 000 euroon, kun kioskiin tehtiin muun muassa uudet vesikytkennät.

Vuoden 2017 liikevaihto oli 127 000 euroa. Pekkanen kertoo tänä vuonna saatujen anniskelulupien helpottavan myyntien kasvattamista. Kesän 2018 tavoite on 150 000 euron liikevaihto.

Pekka Hakasen mukaan kaupungin tulisi helpottaa yritysten toimintaa ja höllentää lupien saamista.

– Lupien saaminen on nyt haastavaa ja byrokraattista, hän sanoo.

Kauppalehti ei tavoittanut Helsingin kaupungin edustajaa kommentoimaan tyhjillään olevia kioskeja ja terassisääntelyä.

Helsingin kaupunki myös vuokraa 14:ää lippakioskia.

toimitus(at)yrittajat.fi

Kysely: Byrokratia ja sääntely uhkaavat Suomen kasvuhaluisia yrityksiä

$
0
0

Asia käy ilmi kansainvälisen konsulttiyhtiön PwC:n Private Business Survey -raportista. Siinä kartoitettiin yksityissektorin näkemyksiä yrityksen nykyisestä tilanteesta ja tulevaisuudesta. Mukana oli 2 447 yritystä 31 valtiosta Euroopassa, Suomesta 48 yritystä.

Yksityinen sektori on Euroopassa optimistisempi kuin pitkään aikaan. Kaikkein valoisimmin seuraavaan 12 kuukauteen suhtautuvat eurooppalaisista yrityksistä keskisuuret yritykset.

Maittain tarkasteltuna suomalaisissa yrityksissä ollaan optimistisimpia kasvun ja kehityksen osalta. Hienoista kasvua on hakemassa 63 ja merkittävää kasvua 23 prosenttia suomalaisyrityksistä (keskimäärin Euroopassa 48 ja 17 %).

Byrokratiaa pitää purkaa

39 prosenttia selvityksessä mukana olleista yrityksistä on sitä mieltä, että kotimainen sääntely ja byrokratia ovat suurempia uhkia kuin EU-byrokratia (15 %). Suomalaiset ovat Euroopan kärkipäässä byrokratiamurheineen: yli 58 prosenttia yrityksistä mainitsee kotimaan byrokratian vaikutukset yrityksen kasvuun uhaksi, kun ruotsalaisista yrittäjäkollegoista vain 12 % kokee kotimaan sääntelyn haasteena kasvulle.

Sama viestri byrokratiaan tuskastumisesta on tullut jo aiemmin esiin Suomen Yrittäjien teettämissä Yrittäjägallupeissa. 63 prosenttia pk-yrityksistä sanoo työllistävänsä enemmän, jos normeja olisi vähemmän, kertoi maaliskuussa julkaistu Yrittäjägallup. Kantar TNS:n helmi-maaliskuussa tekemään kyselyyn vastasi 1015 pk-yrityksen edustajaa.

Suomen Yrittäjät vaatii, että yritysten sääntelykustannuksia on vähennettävä 25 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Suomen Yrittäjät esittää, että jos uusi sääntely aiheuttaa yritykselle euron lisäkustannuksen, yrityksille koituvia kustannuksia on vähennettävä toisaalla kahden euron verran.

Digitalisaation uhka

Uhkien listalla suomalaisilla tulee byrokratian ja osaavan henkilöstön saamisen jälkeen digitalisaatio PwC:n raportin mukaan. Sitä pidetään suomalaisissa yrityksissä isompana uhkana (46 %) kuin Euroopassa keskimäärin (12 %).

“Digitalisaatio on tämän hetken suurin murros ja mahdollisuus kaiken kokoisille yrityksille. Samalla se saattaa tuntua uhkaavalta, jos yritys ei ole valmistautunut siihen. Muissa tutkimuksissa on selvästi tullut esiin, että kyse ei ole pelkästään teknologian käyttöönotosta, vaan menestyminen edellyttää syvällistä strategista näkemystä ja usein myös yrityksen sisäisen kulttuurin kehittämistä”, Digitalisaation mahdollisuuksia aliarvioidaan, sillä vain vajaa kolmannes nimesi sen tärkeäksi kasvun vauhdittajaksi.

toimitus(at)yrittajat.fi

Koko raportti luettavissa täällä

Seuraava Svenska Träffen Turussa

$
0
0

Svenska Träffenissä Hangossa oli hyvä tunnelma. Seuraava pienempimuotoinen Svenska Träffen järjestetäänkin jo lokakuussa Yrittäjäpäivien yhteydessä Turussa.

Ensi vuonna valtakunnallinen Svenska Träffen tullaan järjestämään hieman erilaisella konseptilla, kun perinteinen kaksipäiväinen tapahtuma jaetaan kahdeksi yhden illan mittaiseksi tilaisuudeksi. Vuonna 2019 tullaan siis organisoimaan kaksi valtakunnallista Svenska Träffenia, joista ensimmäinen järjestetään jo heti keväällä ja toinen pidetään syksyllä.

Vuoden 2018 valtakunnallinen Svenska Träffen kokosi kesäkuussa Hankoon yhteen suomenruotsalaisia yrittäjiä ympäri rannikon. Kaksipäiväisen tapahtuman aikana tutustuttiin isäntäkaupungin, Hangon, historiaan sekä maalta että mereltä käsin.

Viikonlopun aikana suomenruotsalaiset yrittäjät kuulivat mielenkiintoisten yrittäjätarinoiden lisäksi esitelmän siitä, kuinka Hangon kaupunki on fokusoitunut markkinoimaan strategista sijaintiaan tietoliikenteen ja dataverkostojen solmukohtana Keski-Euroopan ja Aasian välissä.

Kaikkiaan tapahtumaan osallistui yli 50 yrittäjää, joista kauimpaa matkannut osanottaja tuli 500 km päästä Pohjanmaalta.

– Erittäin hauskaa. Hyvä mahdollisuus tutustua uusiin yrittäjiin ja kuulla heidän kokemuksistaan. Oikein hyvä ohjelma ja hauska risteily. Hyvin organisoitu ja mukavat järjestäjät. Henkilökohtaisesti pidin siitä, että tapahtuman osanottajamäärä ei ollut liian suuri, sillä pienemmässä porukassa ehti tutustua melkein kaikkiin, kommentoi Svenska Träffeniin osallistunut yrittäjä.

toimitus(at)yrittajat.fi

Yrittäjät haluaa pidentää oppivelvollisuutta 18 ikävuoteen: "Jatko-opintoihin vasta kun edellytykset riittävät"

$
0
0

Suomen Yrittäjät on huolissaan "koulupudokkuudesta" ja sen aiheuttamasta nuorten syrjäytymisestä. Yrittäjien mielestä oppivelvollisuuden laajentaminen toisen asteen opintoihin ei ratkaise ongelmaa.

Tällä hetkellä yrityksiä vaivaa pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Se puolestaan on esteenä yritysten kasvulle.

Yrittäjien oppivalmiusmallin tarkoituksena on vahvistaa opiskelijan osaamista ja valmiuksia muun muassa yksilöllisillä oppimisympäristöillä.

– Perusopetuksen tavoitteet ovat jatkossakin kaikille yhtäläiset, mutta yksilön on voitava rakentaa osaamistaan huomattavasti omatahtisemmin. Oppilasta on ohjattava perusopetuksesta kohti toisen asteen opintoja yksilölliset vahvuudet ja erityiset tarpeet huomioiden, Suomen Yrittäjien digi- ja koulutusasioiden päällikkö Joonas Mikkilä toteaa.

– Myös alakouluvaihetta on kehitettävä joustavampaan suuntaan. Osana tätä olisi jo tällä hetkellä perheitä velvoittava kuusivuotiaiden esiopetus otettava osaksi oppivelvollisuutta. Se takaisi lapselle parhaiten sopivan siirtymän esiopetuksesta perusopetukseen, Mikkilä jatkaa.

"Opintojaan nopeuttavatkin huomioitava"

Satakunnan Yrittäjien puheenjohtaja Pia Hirvonen on mielissään Yrittäjien ulostulosta. 

– Julkisuudessa puhutaan paljon oppimisvaikeuksista, mutta on olemassa myös opiskelijoita, jotka haluaisivat nopeuttaa oppivelvollisuuden suorittamista tai aloittaa peruskoulun aikaisemmin. Nämäkin ryhmät olisi hyvä huomioida, Yrittäjien osaamisen valiokunnan puheenjohtajanakin toimiva Hirvonen sanoo.

Hirvosen mukaan peruskoulun jälkeisissä jatko-opinnoissa pitää huomioida työelämän murros ja etenkin se, mitä vaikutuksia digitalisaatiolla on eri ammateille.

– Siinä kohtaa pitää ajatella perinteisten ammattien edellyttämää monimuotoista oppimista kuten oppisopimuksia tai joustavaa opiskelua.

Hirvonen toivoo, että pitkällä aikavälillä oppivalmiusmalli helpottaisi työvoimapulaa ja ajaisi lisää osaavia ihmisiä työmarkkinoille.

– Nyt tilanne on lähes katastrofaalinen. Suomessa on paljon työttömiä ja samaan aikaan työvoimapula. Valmistuvien osalta riskinä on syrjäytyminen ja jääminen työelämän ulkopuolelle.

Valmiimpana jatko-opintoihin

Oppivalmiusmalli ottaa kantaa myös perusopetuksen järjestäjän vastuuseen nuoren riittävistä valmiuksista jatko-opintoihin.

– Perusopetuksen järjestäjä olisi velvoitettava huolehtimaan siitä, että nuori ohjataan jatko-opintoihin vasta, kun hänellä on siihen riittävät tiedolliset, taidolliset ja muut edellytykset, johtaja Veli-Matti Lamppu Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjien mukaan perusopetuksessa on pidettävä huolta siitä, että nuori saavuttaa perusopetuksen oppimäärän tiedolliset ja taidolliset tavoitteet. Tutkimusten mukaan osalla päättötodistuksen saaneista ei näitä valmiuksia ole.

Yrittäjien mallissa painotetaan, että nuorella tulee olla mahdollisuus saada tukea ja riittävästi aikaa osaamisen kehittämiseen. Tämän takia perusopetuksen oppivelvollisuutta tulisi mallin mukaan pidentää 18 ikävuoteen.

Huomio opintonsa keskeyttäviin

Suomen Yrittäjät esittää, että toisen asteen koulutus ei kuuluisi jatkossakaan oppivelvollisuuden piiriin. Näin resurssit voitaisiin kohdentaa toisen asteen opinnoissa haasteita kokevien nuorten osaamisen kehittämiseen.

– Jos oppivelvollisuus ulotettaisiin koskemaan koko ikäluokan toisen asteen koulutusta, olisi kaikille opiskelijoille kustannettava oppimateriaalit sekä tarvittaessa myös koulumatkat. Tämä olisi pois eniten apua tarvitsevien tukitoimista. Tarveharkintainen avustus on parempi ratkaisu oppimateriaalikustannusten haasteisiin, Yrittäjien Joonas Mikkilä huomauttaa.

Yrittäjäjärjestön oppivalmiusmalli huomioi opinnoissaan ylitsepääsemättömiä haasteita kohtaavat nuoret. Toisen asteen opintonsa keskeyttävä tai keskeyttämisuhassa oleva alle 18-vuotias opiskelija siirtyisi takaisin joustavan perusopetuksen piiriin jatkavana oppivelvollisena. Opintojen keskeytyminen olisi merkki siitä, ettei nuori ole saavuttanut perusopetuksen oppivelvollisuuden ehtoa eli toisella asteella menestymisen valmiuksia. 

Jatkava oppivelvollinen olisi oikeutettu ja velvoitettu osallistumaan häntä tukeviin toimintoihin, joihin voitaisiin yhdistää perus- ja toisen asteen sisältöjä, valmistavia opintoja sekä tarvittaessa myös kuntoutusta. Tuki järjestettäisiin pääsääntöisesti toisen asteen oppilaitoksen yhteydessä, eikä opiskelijan tarvitsisi konkreettisesti palata peruskouluun.

Lue asiaa koskeva Yrittäjien tiedote täältä.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


Huoli yrittäjän hyvinvoinnista kasvaa: ”Ei pidä silti holhota”

$
0
0

– Yrittäjän hyvinvoinnista olisi pitänyt puhua jo paljon aikaisemmin. Mielikuva on monesti se, että yrittäjän jaksaminen ei ole yrittäjyyden ytimessä. Päinvastoin, yritys ei pyöri jos yrittäjä ei itse voi hyvin. Kun yrittäjä väsyy ja polte loppuu, se näkyy yrityksen menestyksessä ja toimintakyvyssä, elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) painotti maanantain keskustelutilaisuudessa Porin keskustassa.

– Kekkosen sanoin: Kaikki ne syyt joilla selitetään liikkumattomuutta, ovat tekosyitä, ministeri sanaili.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk) mielestä yrittäjille kuuluvat samat oikeudet työhyvinvointikysymyksissä kuin muillekin.

– Monen työpaikka voi olla yrittäjän hyvinvoinnin takana, hän muistutti.

Ei holhousta

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen on vakuuttunut hyvinvoinnin ja yrityksen menestyksen välisestä syy-seuraussuhteesta.

– Jos työnantajayrittäjä väsähtää ja tuottavuus laskee, se heijastuu alihankintaketjuun ja palkollisiin. On tutkittu, että mentaalisesti ja fyysisesti hyvinvoiva yrittäjä menestyy paremmin.

Kuismasen mukaan huoli yrittäjien jaksamisesta kohdistuu erityisesti työnantajayrittäjiin. Hän ei kannata liiallista hyvinvointiholhousta.

– Työllistävät yrittäjät tekevät todella suuria tuntimääriä. Toisaalta yrittäjyys on aina riskinottoa. Jos aletaan yhteiskunnan parametrein vahvimaan, onko yrittäjä hyvinvoiva vai ei, se ei luo hyvinvointia. Monesti yrittäjä jaksaa tehdä paljon, koska hän on innostunut siitä mitä tekee, Kuismanen valotti kuulijoille.

Yöunta vähintään 7 tuntia

Keskusteluun osallistunut Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Jaana Laitinen muistutti liiallisen työnteon riskeistä.

– Yli 50-tuntiset viikot lisäävät riskiä muun muassa aivoinfraktiin, lisäävät merkittävästi riskiä sairastua. Yrittäjän olisi tärkeä kysyä itseltään säännöllisesti, mitä kuuluu ja miten jaksan.

Laitisen mukaan yrittäjä voi parantaa työssä jaksamista keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan. Töiden tauottaminen on tärkeää.

– Kun kohtuullisen pituinen työpäivä päättyy, pitäisi olla keinoja irrottautua töistä jotta jaksaa harrastaa. Huonokuntoisena ei kestä rasitusta niin hyvin kuin hyväkuntoisena. Yöunta pitäisi saada vähintään seitsemän tuntia. Ilman laadukasta unta aivot eivät palaudu eikä luovuus kukoista.

Saimi Hoyer rentoutuu sienimetsällä

Hotelliyrittäjä Saimi Hoyer kertoi lavalla omasta jaksamisestaan matkailuyrittäjänä.

– Itse yritän stopata ennen kuin kaadun. Olen varmasti langennut kaikkiin yrittäjän sudenkuoppiin. Kuvittelin tuoreena matkailualan yrittäjänä, että heti ensimmäisenä vuonna tehdään tulosta. Liiallinen intohimo voi olla sudenkuoppa. Silloin ei ymmärrä omia rajojaan ja tekee liikaa.

– Oma tapani purkaa stressiä on mennä sienimetsään ja viettää siellä kahdeksan tuntia kerrallaan. Metsässä herättelen aisteja.

Lue lisää yrittäjyydestä: kasvasuomi.fi.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Tomi Mäkipelto on Suomen uhkarohkein yrittäjä

$
0
0

Kilpailun keulakuvana toimi viime vuonna Suomen uhkarohkeimmaksi yrittäjäksi valittu Jutta Gustafsberg. Kilpailuun tuli 135 ehdotusta.

Voittajaksi valikoitui Tomi Mäkipelto, jonka yritys LeaseGreenon on ollut mullistamassa energia-alan markkinoita.

SYT:n kassanjohtaja Merja Jokisen mukaan kilpailun tarkoituksena oli löytää yrittäjiä tai yrittäjätiimejä, jotka ovat innovatiivisella ja uhkarohkealla toiminnallaan toteuttaneet omaa yritysideaansa, ulkopuolisten mielipiteistä piittaamatta.

– Kilpailuun tuli lukuisia hyvin perusteltuja ehdotuksia. Tänä vuonna valinta oli erittäin vaikea. Suomen uhkarohkeimpana yrittäjänä halusimme tänä vuonna palkita yrittäjän, joka toimii kestävän kehityksen alalla, Jokinen kertoo.

Jokisen mukaan Mäkipelto otti viisi vuotta sitten ison riskin ja siirtyi pörssiyhtiön johtotehtävistä yrittäjäksi todella kilpaillulle energia-alalle. LeaseGreen parantaa kiinteistöjen energiatehokkuutta ja myy projektin suunnittelun, toteutuksen ja rahoituksen kiinteistöjen omistajille kuukausimaksullisena palveluna. Investointien rahoitusta varten yritys on kehittänyt energiatehokkuuspalvelun, jonka ansiosta asiakkaan ei tarvitse sitoa investointeihin omia pääomiaan. Säästöt nousevat yleensä suuremmiksi kuin palvelun kuukausimaksut, jolloin energiatehokkuus rahoittaa itse itsensä.

Mäkipellon mukaan palkinto kuuluu kaikille Suomalaisille yrittäjille. Oma yritys on ollut Mäkipellon haaveena pikkupojasta lähtien.

– Kun viisi vuotta sitten perustimme Juho Rönnin kanssa LeaseGreenin, tiesimme, että meillä pitää olla luotettava tekninen tausta, jotta pystymme pitämään lupauksemme. Tiesimme myös, että osaamme toteuttaa hankkeita, mutta tulosten osoittaminen oli se iso juttu. Aivan kuten tänäänkin. Aina kun laskemme ja mallinnamme mahdolliselle asiakkaalle energiansäästömahdollisuuksia, meidän pitää olla varmoja, että voimme saavuttaa ne tulokset.

SYT jakoi Suomen Uhkarohkeimman yrittäjän palkinnon nyt kolmatta kertaa. SYT antoi tänä vuonna myös kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnan sai The Other Danish Guy / Lähde & Co Oy:n Tommi Lähde sekä Levi Wellness Club Oy:n Laura Peippo.

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi

Viljami vie golfbisnestään jo Saksaan: "Tavoite on pyörittää yritystä vaikka rannalta"

$
0
0

Viljami Virta nousi otsikoihin 15-vuotiaana, kun Ilta-Sanomat uutisoi hänen keräävän golfpalloja myytäväksi. Virta oli äkännyt, että vesiesteisiin jäävillä käytetyillä palloilla on kysyntää.

– Siitä jutusta puolet oli verottajan kommentteja, Virta muistelee.

Virta kertoi kokemuksistaan nuorena yrittäjänä Porin Suomi Areenassa tiistaina. Nuorukaisen yritys Böördi Golf on kasvanut ja suunnitelmat siintävät jo kansainvälisessä myynnissä.

– Pitäisi uskaltaa käyttää enemmän rahaa markkinointiin. Ulkomailta on jo kysyntää, etenkin Saksasta. Sinne olisi tarkoitus suunnata enemmänkin.

Virta on pohtinut viime aikoina osakeyhtiön perustamista. Nyt hän operoi toiminimellä.

Virta myy käytettyjä golfpalloja verkkokaupassaan. Lähiaikoina luvassa on kokonaan oma pallomallisto.

– Lisäksi myyntiin on tulossa omalla logolla varustettuja lyöntiverkkoja. Teetän ne Kiinassa.

Golfpallojen pesuri Kiinasta

Virta hankkii käytetyt pallot "sukeltajilta", jotka haravoivat golfkenttien vesiesteitä ja metsästävät sinne jääneitä palloja. Ahkerimmat keräävät jopa 2000 palloa tunnissa.

– Hyvätkin pelaajat ostavat käytettyjä harjoituspalloiksi. Käytetty pallo on yli kaksi kertaa edullisempi, Virta tietää.

Virta on onnistunut kasvattamaan yritystään koulutöiden ohella. Eniten aikaa vie lähetysten postittaminen ja pallojen lajittelu.

– Nyt pallojen lajittelemiseen voi mennä kuusi tuntia, Virta sanoo. Siinä ajssa hän lajittelee noin 20 000 palloa.

Hommaa helpottaa Kiinasta löytynyt golfpallojen pesemiseen tarkoitettu laite. Pesuri pystyy puhdistamaan 25 000 palloa tunnissa.

Nuorukaisen verkkokaupassa on laatuluokittelu palloille, jotta ostaja tietää millaista käytettyä palloa on ostamassa. Hintaan vaikuttaa paitsi kunto, myös merkki ja malli. Tällä hetkellä verkkokaupassa on 60-70 eri pallomallia.

Lähivuosina Virta haaveilee tuotevalikoiman laajentamiosesta vaatteisiin ja harjoitteluvälineisiin.

– Tavoitteena olisi, että bisnes pyörisi melkein itsestään. Niin että voisi itse olla vaikka rannalla.

Entä oma tasoitus?

– Tällä hetkellä se on 20 luokkaa. En pelaa enää montaa kierrosta kesässä.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


Riku Rantalasta tuli menestyvä tv-tuottaja, mutta seikkailut eivät ole jääneet: "Yksi asia jäi vaivaamaan Madventures-ajoilta"

$
0
0

Riku Rantala on pidetty hahmo. Siitä kertoo selfieitä pyytävien ihmisten määrä porilaisessa kauppakeskuksessa, jonne väki on tullut kuulemaan Suomi Areena -tapahtumaan liittyvää paneelikeskustelua.

Moni tuntee Rantalan yhä parhaiten Madventures-tv-sarjasta, jossa mies seikkaili eksoottisissa ympäristöissä yhdessä Tunna Milonoffin kanssa. Madventuresin tv-oikeudet myytiin 200 maahan, useampaan kuin yhdenkään toisen suomalaisen tv-ohjelman.

Sen jälkeen mies on jatkanut menestyksekkäästi tv-alalla yhdessä seikkailijaystävänsä kanssa. Gimmeyawallet Productions Ltd tuottaa muun muassa Docventuresia ja Yle Teemalla suosituksi noussutta Sami Yaffa – Sound Trackeria.

Nyt käynnissä on Docventuresin uuden kauden suunnittelu.

– Hieman jännittää, koska esityspäivä vaihtuu keskiviikosta tiistaihin.

Rantala vakavoituu ja puhuu hetken tulevan kauden dokkariteemoista. Agendalla on muun muassa me too -kampanja.

– Yksi teemoista on he too. Siinä pureudutaan miehisiin tunteisiin. Esitämme dokkarin, joka kertoo miesvangeille järjestetystä ryhmäterapiasessiosta. On aika karua nähdä miten isot tatuoidut miehet itkevät.

Kirja tulossa

Tällä hetkellä Rantalaa työllistää kirja, jota hän kirjoittaa Milonoffin kanssa.

– Se on tulevaisuuden selviytymisopas. Mietitään, miten maailma muuttuu ja miten jäädään henkiin siinä muutoksessa. Teemme parhaillaan ensimmäistä luonnosversiota. Kova homma on edessä.

Laskeva kirjamyynti on houkutellut kaksikkoa kokeilemaan uutta taktiikkaa: tulevaq kirja julkaistaan ensin vain äänikirjana, sen jälkeen jättipokkarina.

– Tarkoituksena on muotoilla painava asia hauskaan pakettiin. Sellaiseen, että 25-vuotias pystyy lukemaan sitä samalla kun käy vessassa.

"Aikanaan yrittäjyys pelotti"

Rantala on entinen pakkoyrittäjä. Yrityksen perustaminen ei ollut nuorempana ensimmäisenä mielessä, kunnes se oli ainoa vaihtoehto.

– Nuorempana yrittäjyys pelotti. Ajattelin, että siihen sisältyy huomattavasti enemmän riskejä kuin mitä todellisuudessa sisältyy.

Alkuvaiheessa Rantala muistaa eläneensä suu säkkiä myöden. 

– Meillä oli Tunnan kanssa sellainen ajatus, että tehdään mieluummin 16 tunnin työpäiviä kuin otetaan lainaa. Oli pakko laskea kaikki.

Onnistunut diili Saksaan

Tällä hetkellä Rantalan tuotantoyhtiössä on kymmenen työntekijää. Yhtiö tuottaa Jussi Heikelän uuden ohjelman MTV3:lle ja luvassa on myös uusi tuotantokausi Ina <3 pornosta, vaikka uudella kaudella ei välttämättä keskitytä pornoon.

– Sami Yaffan ohjelma on myyty pariinkymmeneen maahan. Se on huippulaadukas tuotanto. Saimme Saksaan jopa dvd-diilin, mikä on nykymaailmassa harvinaista.

Sekin on vielä vähän supersuositun Madventuresin ennätykseen verrattuna. Yksi ohjelman ostaneista oli maineikas National Geographic.

Madventures-ajoilta Rantala harmittelee vain yhtä asiaa.

– Jälkikäteen kun ajattelee, silloin olisi pitänyt muuttaa Tunnan kanssa Amerikkaan edes vähäksi aikaa ja pitää suhteita yllä National Geographiciin.

Innokkuus matkailemiseen on edelleen tallella. Nykyisin Rantala reissaa enimmäkseen perheensä kanssa.

– Kovaa hommaa se on edelleen. Ollaan menty rohkeasti eri paikkoihin mutta ei hullunrohkeasti. Viimeksi kävimme Meksikossa. Haavekohteita on vielä paljon, muun muassa Etelämanner ja Grönlanti, mies listaa.

Lue lisää yrittäjyydestä: kasvasuomi.fi

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Yrittäjät vakuuttuneita: Palveluseteli on odottamista parempi ratkaisu soteen

$
0
0

Sote-uudistuksen viivästyminen on aiheuttanut hämmennystä tavallisten kansalaisten ja poliitikkojen keskuudessa.

Samalla kun sote saattaa jo tympiä monia, osa suomalaisista haluaisi selkeitä vastauksia ja suuntamerkkejä siitä, mihin sotessa ollaan menossa.

Vastauksia odotettiin myös tänään Porin Suomi Areenassa, missä järjestettiin asiaan keskittyvä keskustelutilaisuus.

Tilaisuuteen osallistuneet vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk) olivat yhtä mieltä tavoitteista. Molemmat kannattavat tasa-arvoisempaa ja kustannustehokkaampaa sotea. 

Erimielisyyttä aiheutti valinnanvapaus. Andersson kritisoi asiakkaan valinnanvapauden nostamista tavoitteeksi, kun taas Saarikko näki valinnanvapauden keinona.

Suomen Yrittäjien mielestä valinnanvapaus on soten tärkein työkalu, joka pakottaa kaikkia sote-palvelujen tuottajia parempaan toimintaan. Tärkeä lisäetu on asiakkaan itsemäärämisoikeuden vahvistaminen.

Yrittäjät: Lisää palveluseteleitä

Suomen Yrittäjät ajaa voimassa olevien palvelusetelien käytön lisäämistä. Yrittäjien mielestä poliitikkojen päättämättömyyden ei pidä antaa jähmettää sote-palvelujen kehitystyötä kunnissa, kuntayhtymissä tai maakuntavalmistelussa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden parantaminen sekä asiakaslähtöisten lähipalvelujen tarjoaminen on täysin kuntien ja kuntayhtymien omissa käsissä, järjestö katsoo.

Yrittäjät kannattaa uusien palvelusetelien käyttöönottoa. Perusteena ovat niistä saadut myönteiset esimerkit.

Kuva: Suomen Yrittäjät

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Totta se on: Tämän puhelimen kanssa on syytä olla varuillaan helteillä

$
0
0

Moni on huomannut, ettei Applen iPhonea kannata jättää helteellä terassin pöydälle tai suoraan auringonpaisteeseen.

Aamulehden tekemän testin perusteella kokemukseen perustuva tieto pitää paikkansa.

Testissä vertailtiin Samsung Galaxy S7 Edgen ja iPhone 6S:n toimintaa sen jälkeen, kun ne asetettiin 35 asteen helteessä kuumenneelle peltilevylle.

Puhelinvalmistajat varoittavat käyttäjiä liian kuumista olosuhteista, joten lämmön aiheuttamien ongelmien tulisi olla tiedossa.

Esimerkiksi Apple ei suosittele puhelimensa käyttämistä yli 35 asteen lämmössä

IPhone hyytyi nopeasti

Suora auringonvalo vaikuttaa haitallisesti litium-akkujen toimintaan. Käytännössä akun lataus hupenee tavallista nopeammin, samaan tapaan kuin kylmissä olosuhteissa.

Pahimmillaan akku voi pullistua ja räjähtää, jos ympäröivä lämpötila nousee liian korkeaksi.

Aamulehden testin perusteella iPhone hyytyi kuumalla pihalla jo viidessä minuutissa. Samsung kesti puolet pidempään.

Lehden haastattelema huoltoasiantuntija muistuttaa, että myös näyttölasi voi rikkoutua kuumalla tavallista helpommin.

Kuva: iStockPhoto

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Yritysten kasvu auttaa yrittäjää, työntekijöitä ja koko Suomea

$
0
0

Yrittäjien ja yritysten luoma kasvu turvaa työn ja hyvinvoinnin Suomessa. 

– Ilman kasvua ei ole riittävästi työtä ja hyvinvointia. Ilman kasvua yhteiskunnan kantokyky ei myöskään kestä. Yrittäjät ovat kasvun tekijöitä, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo. 

– Yritysmyönteinen Suomi on hyvä paikka yrittää, ottaa riskiä, investoida ja työllistää. Reilu kilpailu on arkipäivää, ja pienillä ja suurilla yrityksillä on mahdollisuus menestyä. Riskin ottamisesta jopa palkitaan! hän visioi tulevien vaalien jälkeistä aikaa.

Yritysmyönteisessä Suomessa kansainvälistyminen onnistuu helposti, ja parhaat osaajat tulevat tänne mielellään maailmalta.

– Osaaminen on vahvaa, sillä koulutusjärjestelmä tukee elinikäistä oppimista. Yrittäjyyttä arvostetaan, päättäjät ymmärtävät sen merkityksen ja jokainen yrittäjä saa tarvittaessa apua ja tukea.

Yli 90 prosenttia Suomen yrityksistä on niin pieniä, että koko firman väki mahtuisi yhden pöydän ympärille. Niistä vähän alle puolet kertoi alkuvuodesta hakevansa joko vahvaa kasvua tai kasvua mahdollisuuksien mukaan. Jos vielä useampi yrittäjä haluaisi kasvattaa firmaansa, tulisi enemmän palveluita, enemmän tavaroita, enemmän työpaikkoja ja enemmän verotuloja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.

Siksi Suomen Yrittäjät lähtee vaikuttamaan ensi vuoden vaalisumaan teemalla Kasva Suomi! Ei kasvua kasvun takia, vaan kasvua hyvinvoinnin takia. Tämä idea tuodaan torstaina SuomiAreenalla osaksi hauskaa Stadi vs. Lande -kisaa

Stadi vs. Lande on tv:stä tuttu kilpailu, jossa maalaiset ja kaupunkilaiset mittelevät siitä, kumpi tietää toisesta enemmän. Suomen Yrittäjät tuo Porin kaupungin ja MTV:n SuomiAreenalla hauskaan kisaan myös vakavaa asiaa, koko Suomen menestyksen ja hyvinvoinnin. Jos koko Suomen talous ei kasva, hyvinvointivaltion käy köpelösti. 

Stadin joukkuetta johtaa Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ja Landen joukkuetta keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Antti Kaikkonen. He ovat keskustelleet esimerkiksi maakunta- ja sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta julkisuudessa tiukastikin, joten kipinöitä sinkoillee.

Vapaavuoren kanssa Stadin puolta pitävät tubettaja Tuure Boelius, näyttelijä ja yrittäjä Maria Kuusiluoma ja Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Carita Orlando. Kaikkosen joukkueessa Landea puolustavat tv:stä tutut yrittäjät Sampo Kaulanen ja Rita Niemi-Manninen ja Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen. Lavalla nähdään myös Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen ja toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kisan juontaa Anna Perho. 

Tutustu Suomen Yrittäjien Kasva Suomi -kampanjaan tästä

SuomiAreenan Stadi vs. Lande -kisaan voit tutustua tästä.

Varaudu näihin muutoksiin pankkipalveluissa: Ihminen ei enää vastaa kaikkiin kysymyksiin

$
0
0

Yritysten pankkiasiointi on kovassa muutoksessa. Pankit tarjoavat rinta rinnan uusia palveluita, joista merkittävä osa keskittyy mobiililaitteisiin.

OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio on vakuuttunut siitä, ettei yksikään yritysjohtaja välty teknologiselta murrokselta.

Kysyimme Ritakalliolta, miten pankkipalvelut muuttuvat lähivuosina.

1. Mobiilimaksaminen

– Yrittäjän näkökulmasta mobiilimaksaminen helpottaa asioiden hoitamista. Jatkossa mobiilisovellukset keskustelevat keskenään, jolloin ei tarvita samalla tavalla korttimaksupäätteitä kuin nykyään. Apple Pay on tällä markkinalla vain yksi peluri. Tulossa on palveluita, jotka integroidaan suoraan pankkien järjestelmiin. Yrittäjä voi hoitaa omien ostolaskujen maksamisen ja saada samalla valmiin kirjanpitomateriaalin.

2. Kevytyrittäjäpalvelut yleistyvät

OP tarjoaa omaa kevytyrittäjäpalveluaan, joka tarjoaa mahdollisuuden yrittäjämäiseen työskentelyyn.

– Kun työn luonne muuttuu, töitä tehdään entistä enemmän projektiluontoisesti. Yhä useampi ihminen on itse yrittäjä tehdessään töitä useammille yrityksille samanaikaisesti. Digitalisaatio mahdollistaa yrityksen perustamisen ja pyörittämisen helposti.

3. "Pankissa käydään edelleen"

Vaikka mobiilipalvelut yleistyvät, pankkiasiointi ei jää Ritakallion mukaan historiaan.

– Kun yritys tekee isompia rahoitusjärjestelyjä, tarvitaan edelleen asiakaspalvelijan kanssa käytyä neuvontaa. Täytyy miettiä, otetaanko leasingrahoitusta, pankkilainaa vai osamaksurahoitusta. Esimerkiksi kansainväliseen kauppaan liittyvät palvelut eivät ole häviämässä, niitä tarvitaan jatkossakin.

4. Tekoäly muuttaa asiakaspalvelua

– Tekoälyllä tulee olemaan merkitystä neuvontapalveluissa. Yritys voi saada neuvontaa esim pankin verkkochatissa. Osaan kysymyksistä vastaa kone, ei ihminen. Samalla erilaisten vakuutusten ottaminen ja korvauspäätösten tekeminen nopeutuu. Tekoälyä käytetään vahingon tunnistamiseen ja oikean suuruisen korvauksen määrittelemiseen. Tämä helpottaa yrittäjää, joka saa rahat kassaan nopeasti.

5. Tekoäly neuvoo sijoituksiin

– jos yritystoiminnasta jää sijoitettavia varoja, tekoälyy pystyy jo nykyisin antamaan ehdotuksia ja suunnitelman siitä, miten varoja kannattaa sijoittaa. Tekoäly kysyy ja selvittää, mikä on yrittäjän riskinottohalu ja -kyky.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Peter Vesterbacka ei tunnista hypen merkkejä, antaa neuvon aloittavalle startup-yriittäjälle: Erottaudu, vaikka sitten valkoisilla kengillä

$
0
0

Peter Vesterbacka on tottunut arvioimaan startup-yrittäjien pitchauksia. Keskiviikkona mies osallistui Taaleri Luola -kisan tuomaristoon, joka jakoi 2500 euron arvoisen pääpalkinnon yhdelle lukiolaisista koostuneelle startup-idealle.

Vaikka startup-yrittäjyys on nyt muotia, Vesterbacka ei usko hypeen.

– Kyse on vain siitä, että koko ajan tapahtuu niin paljon. Yritysten kannalta tärkeintä on osata erottautua, koska tarjonnasta ei ole enää yhdelläkään alalla pulaa. Pitää osata kertoa, miksi oma juttu on ainutlaatuinen.

Esimerkkinä voi käyttää hyvin kilpailtua mobiilipelimarkkinaa, joka kasvaa päivässä noin 700:lla uudella sovelluksella.

– On hyvä kysyä, miksi joku lastaisi juuri sinun pelisi, varsinkin kun saatavilla niitä on jo satoja tuhansia, Vesterbacka sanoo.

Erottautumisesta Vesterbacka kertoo esimerkin taannoin Barcelonasta, jossa hän oli tuomaroimassa jälleen yhtä pitchauskilpailua.

– Sieltä minulle Jäi mieleen kaveri Nykistä, jolla oli valkoiset kengät. Hänen pitchauksensakin oli hyvä, mutta suurempi erottautuminen tehtiin vaatteilla. Pitää olla uskottava tarina, mutta erottautuminen on silti tärkeintä.

Virolainen sähköauto ihastutti

Vesterbacka kutsuu itseään sarjainnostujaksi. Viime aikoina hän on innostunut muun muassa virolaisesta Nobe-sähköautosta, jollaisen hän vastikään osti itselleen. Nobella on parhaillaan käynnissä joukkorahoituskampanja.

– Se on retro, vintage-henkinen, ei yhtään tylsä kuten Tesla. En ole ostanut yhtäkään toista sähköautoa mutta tämä on erilainen. Pidin myös perustajan tarinasta.

Tällä hetkellä Vesterbacka toimii myös virolaisyhtiön neuvonantajana. Osakeomistusta sen sijaan ei ainakaan vielä ole.

Viime aikoina Vesterbacka on sijoittanut muun muassa mobiilipelifirmaan, joka tekee peliä naisille.

– Kyseessä on Polka Dot Studio, joka kehittää muotiaiheista peliä naisilta naisille. Olen lisäksi myös muutamissa opetuspelejä kehittävissä firmoissa. Olen kiinnostunut tällä hetkellä kaikkeen mikä liittyy koulutukseen ja suomalaisen ylivoimaisen koulutusosaamisen tuotteistamiseen. Kaikki tietävät, että olemme koulutuksessa maailman parhaita. Se brändiarvo pitää hyödyntää.

"Tunnelihanke on aidosti realistinen"

 

 

 

 

 

Otsikoissa Vesterbacka on ollut myös Space Nation -startupista, joka tekee ainoana yrityksenä yhteistyötä Nasan kanssa astronauttien kouluttamisessa. 

– Homma etenee hyvin, meillä on jo ensimmäinen sovellus ulkona. Teimme äskettäin prototyypin Islantiin, samaan paikkaan, missä Apollo-astronautit aikanaan harjoittelivat.

 

Työn alla on myös monen korvaan uskomattomalta kuulostava hanke Helsingin ja Tallinnan välisestä merenalaisesta tunnelista.

– Tällä hetkellä 40 tyyppiä Pöyryltä on tekemässä projektin ympäristövaikutusarviointia. Kyse on oikeasti realistisesta hankkeesta. Tavoitteena on edelleen avata tunneli 24. joulukuuta vuonna 2024.

– Aikanaan kun aloitin projektin, mainitsin siitä ensimmäisenä viereisessä pöydässä istuneelle Viron ulkoministerille. Ei hän tietenkään ottanut sitä vakavissaan.

 

 

 

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

 

 

 

 

 

Marikan aamutee ja muut uudet yritykset – katso lista

$
0
0

Yrittäjät.fi:n lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistain aikana rekisteröidyt uudet yritykset.

Alkuviikon aikana on ehditty perustaa jo 163 yritystä.

Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-palvelusta.

KotipaikkaYritys
EspooAs Oy Tillinmäen Rinne, Espoo
EspooAs Oy Tillinmäen Puisto, Espoo
EspooFriends & Capital Oy
EspooVintafin
EspooFinland Muuraus Oy
EspooKiinteistö Oy Espoon Peuraniitty 5A
EspooSDH marketing Oy
EspooTmi Visa Aaltonen
EspooSiivous Ykkönen Oy
Espoo3K&M Services
EspooRauf Samaletdin
EspooHieroja Mirka Mäenpää
EspooTmi Tero Takala
EuraKvanttikoodi Oy
HelsinkiTmi Heimonen Virpi
Helsinkitmi Nina Hämäläinen
HelsinkiVISUM
HelsinkiOhana Europe Oy
HelsinkiUNITY Viet-Fin Ltd. Oy
HelsinkiHaiz Oy
HelsinkiKiinteistö Oy Tervon Asontie 4
HelsinkiFiberbay Oy
HelsinkiLipasu Oy
HelsinkiTalouskuutio Oy
Helsinki1638 Paula Kumpula Oy
HelsinkiKieku Records Oy
HelsinkiFirstCo Invest Oy
HelsinkiTaxi First
Helsinkiall for one service
HelsinkiKonttas Invest Oy
HelsinkiCityGroup Finland Oy
HelsinkiComstructor Oy
HelsinkiKuntostudio 360 Oy
HelsinkiSoftTech Finland Oy
HelsinkiLUXURY ANDY
HelsinkiFIM Vuokratontti Holding Ky
HelsinkiRainmaker Liiga Oy
HelsinkiRainmaker Pelinrakentajat Oy
HelsinkiRainmaker B2B Oy
Helsinkiwhitesnow
HelsinkiAnkso Oy
HelsinkiAdola Oy
HelsinkiAuks Oy
HelsinkiTsouko Oy
HelsinkiRotanik Oy
HelsinkiTsolo Oy
HelsinkiColots Oy
HelsinkiRoots Vision Oy
HelsinkiGamified Cohousing Oy
HelsinkiMardec Oy
HelsinkiFare Oy
HelsinkiBBI 88 - Brown Bear Investments Oy
HelsinkiVallila Marine Oy
HelsinkiJuha Viitala Oy
HelsinkiPowCap Oy
HelsinkiPikaterveystesti Oy
HelsinkiSafeDrive DB TMI
Helsinkiwardheere
HelsinkiEv-Car Rent
HelsinkiJWR Media
HuittinenKivikuitu Oy
HyvinkääReijocon Oy
HämeenlinnaDecoNord Oy
HämeenlinnaNiemi Hanna EIina
IisalmiHairCutFactory Oy
IlmajokiPässilä Bicycles Oy
JoensuuAbike Hairways
JoensuuPolygonriver Oy
JoensuuHypernova Oy
JoensuuArgent Invest Oy
JoensuuUlla Kaarina Tolonen
JoensuuTmi Elina Pippola
JyväskyläDiscooter Finland Osk
JyväskyläSunday Morning Solutions Oy
JyväskyläTacalo Design avoin yhtiö
JyväskyläAlmirante koirapalvelut
JärvenpääVerhoomo Lupiini
KangasalaAsunto Oy Kangasalan Heikinkartano
KangasniemiTmi Terhi Tulla
KannusSaarikoski investing oy
KauhajokiMetsäpalvelu Harri Salomäki
KauhavaPitkämäki Aatu
KauhavaTMI OLLI A. KARI
KempeleAs Oy Kempeleen Sarkkirinne
KirkkonummiJP Ratinen
KirkkonummiArto Jantunen
KokkolaMom's GARDEN Oy
KokkolaMammu HyvaKakku Oy
KotkaLonely House Oy
KouvolaExagen
KuhmoKuhmon Pesulapalvelut Ky
KuopioVaatimus Oy
KuopioMAJATALO OSULA
KuopioTransport Heimonen Ky
KuopioPitma Oy
KurikkaEira Viitala Oy
KuusamoPolar Goods Oy
LahtiE&M Turunen Oy
LappajärviMäki Jussi
LappeenrantaAjopalvelut Lindström
LietoMidblock Holding Oy
LohjaLVI Madiberg Oy
LohjaVarmaMitta Oy
LoimaaSpeed OF Oy
LoviisaRehnberg Janina F:ma
LumparlandRBW Wellness öppet bolag
LuotoAgalon Oy Ab
MikkeliHuuhanHukka
MikkeliTosi Makee
MynämäkiHitShit Oy
MäntsäläClassic Putki Oy
NaantaliPrestige Garage Oy
NokiaJKS-Kiinteistönvälitys LKV Oy
NurmijärviMarikan aamutee
OrimattilaTawemec Service Oy
OuluKeskinäinen Kiinteistö Oy Huusharjunrinne Mikkeli
OuluHJM Medical & Consulting Oy
OuluOmapaja Valmennus Oy
Pedersören kuntaLare Service
PoriCSAhto Oy
PoriVuokrakumppanit Oy
PosioJan Kankkonen
PälkänePro Parts Finland Oy
RaisioT:mi Iida Mäkialho
RanuaHilla Kirppis Ky
RaumaJK-Sukka
RaumaSuomen Laatukatot
RovaniemiMyKoditar Oy
RovaniemiNordberg Henkilöstöpalvelut Oy
RovaniemiT.P - Pizza-kebab avoin yhtiö
RovaniemiArctic Travel Services Oy
RovaniemiTmi Juhani Visuri
SaloR & N Alanko Ky
SeinäjokiKi Oy Seinäjoen Mesikämmen
SeinäjokiKi Oy Rovaniemen Sarkatupa
SeinäjokiGräbi Oy
SeinäjokiTmi Henna Latva-Mäenpää
SipooTaas-Service Oy
SipooVinka Siivous- ja kodinpalvelut Ky
TampereTmi Jaakko Jokinen
TampereBioGenium Microsystems Oy
TampereStudio Sievä
TampereKiinteistö Oy Hervannan TilaCenter 2
TampereHeJ Holding Oy
TampereWNG Building Group Oy
TampereAV Huoltotiimi Oy
TurkuAsianajotoimisto Virkki Oy
TurkuT:mi Anniina Nohkola
TurkuJJJR Group Oy
TurkuStevi LKV Oy
TurkuSHIBUI Oy
VaasaAnya Parturi
VantaaNikkinen Kari Pekka
VantaaCaneski avoin yhtiö
VantaaKiinteistö Oy Keimolan Talliosake
VantaaPuro Vita OY
VantaaCristal Gym Oy
VantaaChico
VantaaABOUND SERVICES OY
VantaaJannina Pylväläinen
VantaaTuomivaara Kari Tapio
ViitasaariKOY Hakkarilantie 2
YlöjärviTmi Marjaana Siuko
  

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi


Lande pesi Stadin Suomi Areenan yleisömagneetissa: Vekkulia naljailua sotesta ja knoppikysymyksiä suosikkitubettajalle

$
0
0

Suomen Yrittäjien SuomiAreena-viikko huipentui tänään leikkimieliseen Stadi vs. Lande -tietokilpailuun. Stadin joukkuetta johti Helsingin puolesta ääntä pitänyt pormestari Jan Vapaavuori. Hänen joukkueessaan kisasivat tubettaja Tuure Boelius, näyttelijä ja yrittäjä Maria Kuusiluoma ja Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja, yrittäjä Carita Orlando

Landen puolta pitivät kansanedustaja Antti Kaikkosen johdolla tv:stä tutut yrittäjät Rita Niemi-Manninen ja Sampo Kaulanen ja Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen. Kisan juontavat yrittäjä Anna Perho ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Mukana myös Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen

Voiton vei Antti Kaikkosen joukkue pistein 10-8. Tasaväkisessä kilpailussa korostui tiedon lisäksi myös tuuri, sillä  kysymykset olivat paikoin haastavia.

"Asetelma toimi"

Kilpailu keräsi paikan päälle lähes 750 katsojaa. Mikael Pentikäinen oli tilaisuuden jälkeen syystäkin tyytyväinen.

– Jäi tosi tyytyväinen olo sen takia, että väkeä oli todella paljon. Se kertoo, että asetelma toimi. Saimme mukaan hyvät keskustelijat ja yrittäjyyden teemoja esille.

Pentikäisen mukaan sotesta käytiin odotetun leppoisaa sanailua, jossa osapuolina olivat etenkin Vapaavuori ja Kaikkonen. Hän oli tyytyväinen osallistujien tietotasoon.

– Hyvin tuntuivat tietävän, vaikka vähän kohtuuttoman vaikeita kysymyksiä nuorelle tubettajalle esitettiin. Olin erityisen iloinen, että saimme tuotua esille maahanmuuttajayrittäjien kasvavan merkityksen ja nuorten yrittäjien roolin.

Teksti ja kuva: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Porin superviikko lähenee loppuaan: Hellettä manataan ja kiitellään – katso videolta yrittäjien fiilikset

$
0
0

Pori oli maanantaina Suomen lämpimin kaupunki elohopean noustua reilusti yli 30 asteeseen. Yrittäjien kannalta viikko on ollut kaksijakoinen, sillä asiakkaita on paljon mutta monet heistä eivät jaksa pysähtyä tekemään ostoksia.

Yrittäjäsanomat kävi kysymässä yrittäjien mietteitä Porin kävelykadulla ja hieman etäämpänä sijaitsevassa kahvilassa, jossa vilkas viikko ei juurikaan näkynyt.

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

”Rohkaisen voimakkaasti kaikkia työnantajia palkkaamaan osatyökykyisiä”

$
0
0

Vaikka ihmisellä ei olisi aivan koko työkykyä käytössä, hän voi olla yritykselle erinomainen työntekijä. Tätä korostivat presidentti Tarja Halonen ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Napakymppi! Osatyökykyiset mahtavana mahdollisuutena” -keskustelussa SuomiAreenalla Porissa.

Osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat, vammaiset tai vaikka vakavan kriisin kohdanneet ihmiset.

Mikael Pentikäinen totesi, että myös osatyökykyisten työllisyyden parantamisessa olennaista on helpottaa työllistämistä ylipäänsä. Pentikäisen mukaan työmarkkinoilla tarvitaan rakenteellisia uudistuksia, joista on apua kaikille työtä etsiville.

Yrittäjä, tiesitkö näistä tuista?

Pentikäinen on harmissaan siitä, että liian huonosti tiedetään sitä, että osatyökykyisen työllistämiseen on tarjolla tukea.

Osatyökykyisen palkkaamiseen työnantaja voi saada palkkatukea 30–50 prosenttia palkkakustannuksista, mutta enintään 1400 euroa kuussa.

Lisäksi voi saada myös työolosuhteiden järjestelytukea tai korvausta toisen työntekijän tuesta. Tarjolla on myös työhön valmentajan palveluita. Lisäksi työkokeilu, osasairauspäiväraha ja osatyökyvyttömyyseläke voivat auttaa pääsemään mukaan työelämään.

Palkkatasosta kysyttäessä Pentikäinen antoi napakan vastauksen:

– Osatyökykyisen euro pitää olla euro. Sairaus tai vamma ei ole peruste pienempään palkkaan.

Yrittäjyys realistinen vaihtoehto monelle

Pentikäinen muistutti, että yrittäjyys on monelle osatyökykyiselle realistinen vaihtoehto.

– Moni on sitä kautta elantonsa saanut.

Suomen Yrittäjät on mukana hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeessa Hän kertoi osatyökykyisten yrittäjyyttä edistävästä hankkeesta, jossa Suomen Yrittäjät on mukana.

– Kysymykset hankkeessa liittyvät usein yrittäjyyteen, hyvin harvoin vammaan tai sairauteen, hän kertoi.

"Pitää haaveilla pilviä, mutta toteuttaessa pitää alat maassa"

Keskusteluun osallistui myös presidentti Tarja Halonen. Hän muistutti Yrittäjät.fi:n haastattelussa, että osatyökykyisen palkkaaminen lähtee yrityksen tarpeesta. Presidentti rohkaisee pienyrittäjiä toimeen.

–  Saattaa hyvin löytyä osatyökykyinen, joka on innostunut juuri teidän alastanne, ja saatte hyvän työntekijän!

– Tietoa osatyökykyisen palkkaamisesta on saatavilla, kun vaan kääntyy oikeiden ihmisten puoleen.

Hän muistutti keskustelussa, että osatyökykyisyys koskee jossain vaiheessa elämää todella isoa osaa kansasta.

– Terveytemme ja työkykyisyytemme ei ole koko elämän ajan sama.

Töitä hakeville osatyökykyisille Halosella on rohkaiseva viesti:

– Pitää haaveilla pilviä, mutta toteuttaessa pitää alat maassa.

Keskustelun järjestivät Hengitysliitto, Invalidiliitto, Tapaturma- ja sairausinvalidien liitto sekä SATAOSAA-hanke. SATAOSAA-hanke on yksi hallituksen Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeen alueellisista kokeiluista. 

Mediahub Helsingin ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena-tapahtuma päättyy perjantaina 20.7.

Mikael Pentikäisen kirjoitti osatyökykyisten työmahdollisuuksista torstaina 19.7. julkaistussa blogissaan Työelämässä tarvitaan kaikkia

Tämän takia Suomi Areena on tärkeä paikka vaikuttamiseen – Katso Mikael Pentikäisen tervehdys Porista

$
0
0

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikael Pentikäinen kannustaa yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita matkustamaan Porin Suomi Areenaan ensi vuonna.

– Täällä tapaa paljon ihmisiä ja pystyy keskustelemaan varsinkin sellaisten ihmisten kanssa joita ei arkityössä tapaa ja joiden kanssa on julkisesti eri mieltä

Pentikäisen mukaan Suomi Areena on hyvä tilaisuus tuoda esille oman vaikutuspiirinsä kannalta tärkeitä asioita ja puheenaiheita.

– Täällä myös oppii paljon, hän lisää.

Tapahtuman suolana ovat lukuisat verkostoitumistilaisuudet, joita järjestävät yritykset, viestintätoimistot ja järjestöt.

Katso Pentikäisen mietteet oheiselta Facebook Live -videolta!

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at( yrittajat.fi

AAA-luokkaan kipusi 135 yritystä – katso lista

$
0
0

Listauksessa ovat mukana AAA-luokkaan edellisen viikon torstaista kuluvan viikon keskiviikkoon mennessä listalle päässeet yritykset.

Tiedot toimittaa Bisnode. Luokitus perustuu Bisnoden kehittämään automaattiseen luottoluokitusjärjestelmään. Se on jatkuvapäivitteinen järjestelmä, joka yrityksen toimintaa, taustaa, taloutta ja maksutapaa koskevaa informaatiota järjestelmällisesti keräämällä ja analysoimalla arvioi yrityksen luottokelpoisuutta ja sen kykyä selviytyä normaaliin liiketoimintaan liittyvistä sitoumuksista.

Yrittäjäsanomat julkaisee tietoja myös vastikään perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

Nyt julkaistava lista pitää sisällään 13.7.-19.7. AAA-joukkoon päässeet yritykset. Listalla on yhteensä 135 yritystä.

KotipaikkaYritysPerustettuLiikevaihto, euroaTulos, euroa
AKAAViher-Jalanti Oy198511380007700
ALAJÄRVITrifitek Finland Oy20106160006000
ESPOOBlue Sky Invest Oy201642000038100
ESPOOLIV Rakennus Oy20152480001500
ESPOOTeradata Finland Oy2007631600040400
ESPOOZimcon Oy20062530009400
ESPOOBjörkqvist Consulting Oy201631500024500
ESPOO1Scope Oy200717800011700
FORSSAForssan Käyttörengas Oy20159020007200
FORSSAHämeen Putkityö Oy20053480006300
HAAPAVESIRakennustoimisto Risto Rautio Oy19874480004700
HALSUAPuutyö Heikkilä Oy19844670004400
HANKOOy Chyde Invest Ab20151390800076200
HEINOLARismator Oy19891731300052900
HELSINKIKampin Saneerauspalvelu Oy20082110001800
HELSINKIRadium Oy199940800032600
HELSINKIApocalyptica Agency Oy20076780004200
HELSINKIAsianajotoimisto Liuksiala & Co Oy1991101900050400
HELSINKICombisafe Suomi Oy200854200012700
HELSINKIDakCode Ltd Oy20112610008300
HELSINKIErgostar Oy2009199000800
HELSINKIKaupunkitutkimus TA Oy20012320002300
HELSINKIMB Rahastot Oy20013064000149200
HELSINKIMetsäntuottajat Oy19512740004100
HELSINKIMiukupiste Oy20102010001400
HELSINKIMustekasetti.com Finland Oy200813690006600
HELSINKINovotek Oy2008316600068600
HELSINKIObject Systems Oy199417600010900
HELSINKIOy IEA-Consulting Ltd19971840007400
HELSINKIPohjolan Sukellustyö Oy200721900012400
HELSINKIRosplan Oy199917900039100
HELSINKISpeed Life Oy19953480006000
HELSINKIWeldtec Oy19922220001500
HELSINKIZalaris HR Services Finland Oy20036645000112000
HELSINKIHopo Oy1993226000600
HELSINKIHäggblom & Partners Ltd. Oy2008172300047600
HELSINKILima Enterprise Oy20152840002600
HELSINKIAV Pro Oy20145060002000
HELSINKIBig Data Solutions Oy2013188300036200
HELSINKIBumblebees Kindergarten Oy20085410002900
HELSINKIIsännöinti ja kiinteistöhuolto MKM Oy19954130007600
HELSINKILasses Fisk Finland Oy19974520004100
HELSINKISquare One Oy200223100014900
HOLLOLARavuri Oy1978175600026900
HUITTINENAulis Heinilä Oy20074200005900
HYVINKÄÄKiinteistö Oy Peltokuumolantie 220051817000413100
HYVINKÄÄSharkmed Oy2001161900015900
HYVINKÄÄTilatehdas Oy200819100010000
HÄMEENLINNASisu Akselit Oy199822004000420800
IISuomen Testauspalvelu Oy200310370009400
IITTIIitin kuljetus & palvelu Oy20153410003900
ILMAJOKISähköasennus Kohtamäki Oy1989157700019400
INARIRakennusliike Holmberg Oy20157960000156200
JOENSUUEmuri Oy19932550003600
JOENSUUKuljetus Risto Putkinen Oy19951850001100
JOENSUUMecmetal Oy1996141400015700
JOENSUUTese Oy20082100006600
JOUTSARakennustyö Marko Lehtonen Oy201191900012900
JÄRVENPÄÄKisotek Oy20092100002300
KAARINAPP-Tec Oy2012198000500
KAARINATaloushallinto-Wendelin Oy200621000064000
KAUHAJOKIHinkutiimi Oy1997154400012200
KAUHAJOKIJalpa Oy1980100200029500
KEMPELETrimcon Oy201381400018000
KERAVAUudenmaan Peltityö Oy1987223700019900
KIRKKONUMMIPerhekoti Vanilla Oy200560000016100
KIRKKONUMMIRakcate Group Oy Ltd20142020001300
KIURUVESIOy Rytkönen & Co196012260009300
KOKKOLAJukkola systems Oy2007336700028600
KOKKOLAMediter LH Oy20142420005300
KONTIOLAHTIKonekorjaamo kallio Oy20144690002500
KONTIOLAHTIJoen Tukkutiimi Oy2010116800017600
KOUVOLAHotelli Turistihovi Oy19657540004700
KOUVOLANeliövälitys Oy LKV20102750001300
KOUVOLAKymen Rakennuttajapalvelu Oy20162240007400
KUOPIOKiinteistökaksikko Oy200623200014800
KUOPIOAdelante Oy19873990002100
KUUSAMOKoillisjakelu Oy20143310005500
LAHTIRakennustoimisto SPT Oy2002395700043800
LAHTIStudio Polaris Oy19932520003600
LIETOLVI-Kallio Oy20065700003100
LOHJAKonehuolto Kairenius Oy20071930001300
LOIMAAMUTALA OY195882200028400
MULTIAOtto Motor Oy20013220004900
MUONIOTunturi-Lapin Ensihoito Oy199667700010600
MÄNTSÄLÄSähkö Wiisi Oy20141990003300
MÄNTSÄLÄPS-Bussi Oy19939610003400
NIVALALVI Aitto-oja Oy19933780003400
NIVALAPohjanmaan ICT-palvelu Oy200761700014200
NURMESKinima Oy20142690003200
NURMIJÄRVIRatatek Oy2008896500094200
NÄRPIÖClima Kontroll Ab1978127500012200
OULAINENTivitek Oy20119050007100
OULULeanCraft Innovations Oy20152975000100400
OULUPesukopla Oy200361200013600
OULUPikeeri Oy20112930001400
OULUPK Group Oy2008115600011800
OULURisto ja Ritva Kontturi Oy200240281000128200
OULULattiapalvelu K.Palosaari Oy199010300007700
OULUTuiran Fysio Oy20149590004300
PIETARSAARIAb Karvox Oy20025100005800
PORVOOOy Green Machine Infra Ab2009106500012400
PORVOOSALINAD Oy1999104300026300
PORVOOOM Lasilaite Oy19931720005100
PÄLKÄNEAkkula Oy20155220006600
RAASEPORIGeberit Production Oy2005359300004401900
RAASEPORISvedjekulla Metall Ab - Svedjekullan Metalli Oy20073300003700
RAUMAFinnchain Oy1992525600077400
ROVANIEMIPohjolan Tehopurku Oy2013212000020800
SALOCreamaster Oy199255500015900
SALTVIKGöran Sundqvist Travelpartner Ab20158070004600
SAVITAIPALEV. Kilpi Oy1987100500016100
SODANKYLÄInsinööritoimisto Mauri Hietanen Oy19801740008000
SODANKYLÄSodankylän Lvi-Tuote Oy1985184600028900
SOMEROSähköneloset Oy19961900001200
TAMPEREFysiatrinen osaamiskeskus Prima Oy201412540008200
TAMPEREHydman Oy2007603300092900
TAMPEREHämeen Laitehuolto Oy19913030002900
TAMPEREKiinteistö Oy Härmälän Pienteollisuustalo198828600015900
TOIVAKKATaksipalvelut Tapani Järvelin Oy20103310008700
TORNIOKukkakauppa Olivia Oy2005224000900
TURKUAfore Oy1995465200057300
TURKUDrink Consult Finland Oy1998102100014500
TURKUNikkari Helppi Oy201259100010500
TUUSULARakennustoimisto Piipponen Oy199022040007700
TUUSULATuusulan Allasapu Oy20111950002800
UUSIKAUPUNKIICE guard Oy19883230009800
VAASATikkiTeam Oy20142130003100
VAASAVacon Oy199924796000011626200
VANTAAKelatien Katsastus Oy20142510002900
VANTAAUR - Rakentajat Oy199092800010000
VANTAARakennus Ki-Ja Oy199586400018700
VIHTIDicro Oy1987609300077400
VIHTIPJ-Suunnittelu Oy20131790005200
VIHTIKranic Oy200513490003500
     

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi

Viewing all 5916 articles
Browse latest View live