Suomi tunnetaan kansainvälisesti erityisesti digitaalisiin terveyspalveluihin liittyvien innovaatioiden edelläkävijämaana. Venäjällä Suomen malli nähdään hyvänä esimerkkinä paikallisen järjestelmän uudistamiselle ja alan kilpailukyvyn kehittämiselle.
Pietarissa parisen viikkoa sitten järjestetyssä BioMed2016 -tapahtuman pääteemana oli kartoittaa terveydenhuollon ja lääketieteen sovellus- ja teknologiainnovaatiohankkeiden yhteistyömahdollisuuksia Suomen ja Venäjän välillä. Tapahtumassa venäläisille sijoittajille esittäytyi seitsemän terveydenhuoltoalan kasvuyritystä.
Pietarissa esitellyt suomalaisinnovaatiot valikoituivat mukaan venäläissijoittajien ja StartUp Health® Finlandin toimesta. StartUp Health toimii startup-yritysten kasvukiihdyttämönä, joka tukee monivuotisella ohjelmalla terveysalan yrittäjiä liiketoiminnan rakentamisessa sekä tuo kasvuyrityksille pääsyn kansainväliseen sijoittajien, ammattilaisten ja kaupallisten mahdollisuuksien verkostoonsa.
Tapahtuman ansiosta käynnissä on neuvotteluja kymmenien miljoonien sijoituksista suomalaisiin digitaalisen terveydenhuollon innovaatioihin.
− Tämä on loistava kehityssuunta, sillä ideoiden muuttaminen toimiviksi innovaatioiksi vaatii merkittävää panostusta kaupallistamiseen, Tekesin hyvinvointi- ja terveysjohtaja Anssi Pulkkinen sanoo.
Virvamaria Toikka