Someron Yrittäjät vuokrasivat kioskin ja tontin Somerjoen perikunnalta vuonna 1997. Alussa kioski oli avoinna joka päivä, nykyään viikonloppuisin.
Someron Yrittäjien puheenjohtajan Janne Tolvin mukaan Yrittäjät saivat kioskin kunnostamiseen alkuvaiheessa EU-rahaa. Tänään kunnan tuki on elinehto kioskin auki pysymiselle.
− Kunta tukee kioskin ylläpitoa osallistumalla kesätyöntekijän palkkaukseen. Töitä riittää yhdelle kesäihmiselle kahdeksaksi viikonlopuksi. Vuodessa kioskilla poikkeaa 2 000–3 000 kävijää, ja kioskin tuotto käytetään sen kunnostamiseen, sanoo Tolvi.
Täksi kesäksi on talkoilla saatu parkkipaikka kuntoon, johon pääsee linja-autolla. Kesällä Somerolle tulevat turistiryhmät kierrätetäänkin kioskin kautta.
Perinteisten virvokkeiden ohella kioskilla myydään erilaisia Rauli Badding Somerjoen fanituotteita kuten paitoja, pinssejä, kirjoja ja kortteja. Someron Yrittäjien puheenjohtajan Janne Tolvin mukaan kauppa käy kohtuullisen hyvin.
Paratiisi-kioski sijaitsee noin yhdeksän kilometrin päässä Someron keskustasta. Sijainnista johtuen kioskiin on murtauduttu useasti kuluneen kahdenkymmenen vuoden aikana. Tolvin mukaan rahallisesti varkaat eivät ole hyötyneet murroistaan mitään.
Paratiisi-kioski on auki tänä kesänä 23.6 – 7.8. välisenä aikana. Aukioloajat ovat perjantaisin 12−17, lauantaisin 9−16 ja sunnuntaisin 12−18.
Esa Nieminen