”Lautailu on ollut harrastuksenani 1980-luvulta lähtien ja edelleen elämäntapa. Sain ensimmäisen skeittilaudan pikkuserkultani alle kouluikäisenä, lumilautailun pariin päädyin puolestaan 1980-luvun lopun lumilautailubuumin myötä.
Skeittaamiseni painottuu kesään, lumilautailu luonnollisesti talveen. Skeittaan pääasiassa minirampeilla ja skeittiparkeissa. Tällä hetkellä Järvenpäässä ei ole yhtään skeittipaikkaa, joten päätin rakentaa rampin omalle takapihalleni. Jos joku kehtaa sanoa, ettei skeittaus ole urheilua, hän voi käydä muutaman tunnin testaamassa ja miettiä sitten uudestaan.
Ei sitä huonokuntoinen jaksa.
Lumilautailen pääasiassa freestyle-tyylillä hyppyreissä ja kaiteissa, mutta joskus tulee tehtyä myös matkoja isommille kukkuloille Lappiin ja muualle Eurooppaan. Tutussa mäessä Talmassa rinteen hinkkaaminen on sosiaalista kuntoilua ja varman päälle pelaamista, vieraat mäet ovat yllätyksellisempiä. Yhdessä talvessa tulee toisinaan yli sata laskupäivää.
Viime vuosina talvet ovat saapuneet myöhässä, joten odotteluun kyllästyneenä aloitin vuonna 2013 täytelajina maastopyöräilyn. Maastopyöräily on yllättävän samankaltaista kuin lumilautailu. Reitin ulkopuolella liikkuessa ei kummassakaan tiedä, mitä on tulossa vastaan.
Lautailijana olen nykyään harkitsevaisempi kuin nuorempana. Kun katsoo vanhalta videolta, kun nilkka muljahtaa ympäri, niin vieläkin vihloo koko kropassa. Hölmöily johtaisi vain turhiin taukoihin tärkeistä harrastuksista.
Yhteistä kaikille lajeilleni on se, että ulkona liikkuminen rentouttaa kummasti. Kun aloitin työelämässä 1996, kuljin naurettavan kilometrin mittaisen työmatkan autolla, satoi tai paistoi. Nykyään ihmettelen, miten saatoin olla niin typerä.”
Heikki Isotalo