Etelä-Savon palkittu nuori yrittäjä menestyy hirsirakennusalalla - "koko...
Topi Purhonen on valittu Etelä-Savon vuoden 2018 Nuoreksi yrittäjäksi. Purhonen on 28-vuotias yrittäjäperheen poika, joka jatkaa perinteikästä hirsirakennusalaa sitä modernisti uudistaen.Vuonna 2010...
View ArticleKuntoutusyrittäjät hämmästelevät Kelan uusia kilpailutusvaatimuksia –...
Kela kilpailuttaa tällä hetkellä vaativaa kuntoutusta. Nykyisen nelivuotisen, 2014-2018 kilpailutuskauden vaatimukset oli pisteytetty hinnan ja laadun suhteen tasan 50-50.Uusissa vaatimuksissa hinta on...
View ArticleHarri kiinnostui kryptovaluutoista jo vuonna 2011: "Mukava olla mukana...
Harri Tapio kiinnostui kryptovaluutoista vuonna 2011. Tuolloin niistä ei juuri mediassa kirjoitettu. – Kun kuulin ensimmäisen kerran bitcoinista, ymmärsin sen ratkaisevan monta isoa ongelmaa.Bitcoin...
View ArticleKohutun unipatjan ensimmäinen versio myyntiin: Toimitettiin Saulille ja Jennille
Helsinkiläisen Hanna Sissalan kehittämästä LullaMe-vauvanpatjasta on tuotu ensimmäinen versio markkinoille. Alun perin patja kehitettiin Sissalan omaan tarpeeseen. Naisen esikoinen oli hyvin itkuinen...
View ArticleSuomen Yrittäjissä jäseninä 115 000 yritystä – SY on myös luotetuin
Tilastokeskuksen laskennan mukaan Suomen Yrittäjissä on 115 000 jäsenyritystä ja niissä on töissä yli 550 000 työntekijää. Kun mukaan lasketaan yrittäjän oma työpaikka, työpaikkoja on yli 660 000.–...
View ArticleFacebook on tarkkaillut puhelutietojasi vuosien ajan – Koskee etenkin...
Juuri kun Facebook ehti viimein pahoitella Cambridge Analytica -kohua ja yli 50 miljoonan amerikkalaisen Facebook-käyttäjän tietojen väärinkäyttöä, uusi skandaali on puhkeamassa.Muun muassa Ars...
View ArticleElisa Yritysgurun numerosta nyt IT-apua 20 % edullisemmin Suomen Yrittäjien...
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ– Jos tulee vastaan ongelma it-asioissa yrittäjän ei ehkä kannata itse käyttää siihen kallista aikaansa ja hakata päätä seinään. Rohkeasti vain soittamaan meille, kannustaa...
View ArticleGrilliyrittäjän somekampanja villitsee Facebookissa: Lupaa lihapiirakkaan...
Haminassa grillikioskia pyörittävä Satu Lampikari-Olli osti Haminan torilla sijainneen grillivaunun vuonna 2013.– Vaunussa myytiin aikaisemmin kahden nakin lihapiirakoita, joihin yrittäjä antoi kaupan...
View ArticleTutkimus: Yritykset työllistäisivät enemmän jos ne saisivat sopia paikallisesti
59 prosenttia yrityksistä sanoo, että ne tarjoaisivat enemmän työpaikkoja, jos ne saisivat enemmän sopia paikallisesti työehdoista ja työajoista. Peräti 75% yli 10 hengen yrityksistä työllistäisi...
View ArticleJakamistalous laajenee vesille – tällainen on suomalainen veneiden airbnb
Espoolaispari kertoo Kauppalehti Option haastattelussa saaneensa idean veneiden airbnb-palvelusta perheenlisäyksen yhteydessä. Oma 32-jalkainen purjevene oli jäämässä laituriin koko kesäksi.–...
View ArticleTeemu palkkaa yli viisikymppisiä työttömiä – te-toimistokin hämmästyi
Vuonna 2013 työttömäksi jäänyt tamperelainen Teemu Karhu päätti perustaa oman startup-yrityksen.– Porukkaa putosi työttömäksi ihan hirveästi, ja aloin miettiä, miten saisin osaavan väen takaisin...
View ArticleMämmitehdas toi markkinoille marja- ja perunamämmin – suomalaiset...
Pääsiäisen lähestyessä akaalaisen Kymppi-Maukkaat Oy:n mämmiuunit ovat jo jäähtymässä.– Valmistimme mämmiä vielä koko viime viikon, mutta nyt tuotannossa ei enää mämmiä valmisteta. Imellyskattilatkin...
View ArticleYrittäjät: Työajoista pitää voida sopia paikallisesti
Suomen Yrittäjien hallitus otti tiistaina kantaa maan hallituksen valmistelemaan työaikalakiin.Lehtitietojen mukaan ay-liike painostaa hallitusta lakoilla ja torikokouksilla uhaten esitykseen, jossa...
View ArticleSelvitys paljastaa esteet startupien kasvulle - 3 syytä
Business Finlandin selvityksen mukaan Suomen startup-ympäristö on saamassa jalansijaa kansainvälisesti.– Trendi on positiivinen. Viime vuosina olemme nousseet selvästi ylöspäin kansainvälisissä...
View ArticleTeemuru ja muut uudet yritykset – katso lista
Yrittäjät.fi:n lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistain aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa kaikkiaan 248 yritystä.Viikon muut uudet...
View ArticleHirviökamerapuhelin tekee paluun: Huawein uutuus kiilasi iPhonen ohi
Huawei on esitellyt tänään Pariisissa uusimman lippulaivapuhelimensa P20:n ja P20 Pron. Pro-mallia voisi kuvailla takavuosien Nokia 1020 -puhelimesta tutulla hirviökamerapuhelin-termillä, sillä Huawein...
View ArticleTTL kehitti oppaan monikulttuurisille työpaikoille – Kerro uudelle tulijalle...
Työterveyslaitoksen Osaaminen ja työn yhteensopivuus monikulttuuristuvilla työpaikoilla -hankkeessa selvisi, että maahanmuuttajien joukossa on selvästi muuta väestöä enemmän omiin työtehtäviinsä nähden...
View ArticleNäin yrittäjiä pompotetaan - Suomen Yrittäjät vaatii turhan byrokratian...
63 prosenttia pk-yrityksistä sanoo työllistävänsä enemmän, jos normeja olisi vähemmän, kertoo tuore Yrittäjägallup. Suomen Yrittäjät vaatii, että yritysten sääntelykustannuksia on vähennettävä 25...
View ArticlePelialan uusi keskittymä aloittaa Maria 01 -yhteisössä – Avoin haku käynnistyi
Kesän alussa avautuva Games Factory on pelialan yhteisöllinen tila, joka palvelee pelikentän toimijoita kokonaisuudessaan. Keskus toimii myös pelialan tapahtuma- ja showroom-tilana. – Olemme...
View ArticleApteekkisääntely puhututtaa – Liitto selvitti mitä asiakkaat apteekeilta...
Neljä viidestä suomalaisesta (82 prosenttia) pitää erittäin tai melko tärkeänä sitä, että apteekit ovat kotimaisessa omistuksessa ja lähes yhtä moni (79) sitä, että apteekin omistaja on...
View Article