Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all 5916 articles
Browse latest View live

Näin viherpesu voi vahingoittaa yrityksesi imagoa – Juristi neuvoo, miten ilmastovastuullisuus voi olla menestystekijä

$
0
0

Suomen Yrittäjien tänään Porissa järjestämä keskustelutilaisuus oli osa SuomiAreena -tapahtumaa. Keskusteluun osallistunut "laulava lakinainen", juristi ja Lexperience Oy:n yrittäjä Elina Koivumäki otti painokkaasti kantaa yritysten ilmastovastuullisuuden puolesta.

Koivumäen mukaan monia yrityksiä vaivaa rohkeuden puute.

– Suomessa tehdään asioita hyvin, mutta olemme arkoja kertomaan niistä. Yritysten pitäisi tuoda rohkeammin esille niitä hyviä asioita, mitä on tehty ilmaston eteen.

Juristi itse sanoo huolehtivansa omasta osuudestaan muun muassa ajamalla sähköautolla.

– Minulla ei ole erillisiä toimitiloja ja käytän paljon videoneuvotteluita.

Koivumäen mukaan pienillä yrityksillä on ilmastotalkoissa selkeä etu.

– Pienten yritysten on helpompi lähteä mukaan vastuulliseen toimintaan, koska asioista voidaan päättää pienen porukan kesken ja päätetyt toimet voidaan ottaa käyttöön heti.

Varoitus viherpesusta

Koivumäki varoittaa viherpesusta, jonka jälket ovat lyhyet.

– Someaikakaudella niin sanottu viherpesu on tullut entistä enemmän näkyviin. Yritykset pyrkivät ottamaan rusinat pullasta. Pitää muistaa, että Suomen lainsäädäntö kieltää harhaanjohtavan markkinoinnin.

Yrittäjät järjesti SuomiAreena-keskustelun yhdessä Yritysvastuusverkoston FIBSin kanssa. Keskustelun teemana oli, miten etenkin pienyrittäjä voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja mitä vastuullisuus tarkoittaa pienen ja keskisuuren yrityksen arkipäiväisessä toiminnassa.

Keskusteluun osallistuivat Koivumäen lisäksi Suomen Yrittäjien puheenjohtaja, yrittäjä Jyrki Mäkynen Oy HM Profiili Ab:sta, Avidly Oy:n viestintä- ja pr-johtaja Vappu Aura ja päällikkö Helena Kekki Yritysvastuuverkosto FIBSistä. Tilaisuuden juonsi Yrittäjien viestintäjohtaja Taru Jussila.

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


Vuoden luetuimmat jutut: Sarjayrittäjä Jaajo Linnonmaa neuvoo nuorempiaan ja sijoittaa ihmiseen

$
0
0

Tämä uudelleen julkaistu juttu on osa Vuoden luetuimmat jutut -sarjaa. Yrittajat.fi julkaisee juttusarjaa kesän aikana.

Jaajo Linnonmaa herää 5.20 ja ”hiipii intiaanina omassa asunnossaan”, jotta lapset eivät heräisi. Jännitysmomentit eivät siihen lopu, sillä päivän vauhdikkaista tilanteista pitävät huolen miehen viisi yritystä.

– 12 vuotta olen tehnyt Aamulypsyä eikä herääminen ikinä tunnu hyvältä. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja aamua piristää Nesteen huoltamon ihana myyjä, jolta haen joka aamu kahvin ja sämpylän.

Vuoden alussa Linnonmaan rutiineihin tuli iso muutos, kun Radio Suomipopin suositun aamuohjelman kolmas juontaja Juha Perälä jätti homman ja Jaajo jäi studioon kahden Anni Hautalan kanssa.

– Sovittiin Annin kanssa, että panostetaan vielä vähän enemmän ja pidetään suosio. Monelle kuulijalle tuntuu olevan jopa helpotus, että meitä on siellä yksi vähemmän. Aloitimme Annin kanssa kahdestaan, joten tilanne on oikeastaan aika herkullinen.

Matkalla Espoosta studioon Linnonmaa kuuntelee puheohjelmia ja miettii samalla aamun ensimmäisiä aiheita.

– Moni ei ajattele sitä, että kaikki tehdään lennosta. Aamulypsy on kuin urheilusuoritus, minuuttipeliä. Kun biisi soi, on kolme minuuttia aikaa miettiä seuraavaa aihetta.

Koko päivän kestävään minuuttiaikatauluun suhteutettuna Linnonmaa näyttää hyvinkin rentoutuneelta Maria01-startup-keskuksen neukkarissa. Uuden työntekijän rekryhaastattelu painaa päälle, mutta kiire ei näy hänen vastatessaan kysymyksiin. Jaajo sanoo suosivansa yrityksissään rennon letkeää otetta, ja siihen hän tuntuu pyrkivän itsekin.

– Olen kyllä positiivinen, kultakala, jonka voi heittää minkälaiseen maljakkoon tahansa ja se selviää.

Kaikkien tuntema Jaajo

Kun mies astuu kotiovelta ulos, kaikkien tunteman Jaajon on tultava toimeen kaikkien kanssa. Kaupan tiskillä on oltava valmis juttelemaan vaikka broilerista mummon kanssa. Jos haluaa omaa rauhaa, on parasta oleskella kotona lasten kanssa tai suunnata mökille Varsinais-Suomeen.

– Pitää olla vain oma itsensä, mukava ja iloinen. Isäkin neuvoi, että kannattaa hoitaa asiat kaikkien kanssa hyvin. Suomi on liian pieni maa kusettaa ketään tai myydä paskaa. Se on ollut hyvä neuvo bisneksissä.

Aamulypsy loppuu kello 10, ja sarjayrittäjälle on vielä loppupäivä aikaa hoidella muita asioita.

– Yleensä menee tunnin verran puhelimessa ja meilissä. Käyn läpi eri firmojeni asioita, mitä pitää missäkin tehdä.

Teknologiayrittäjä, joka osaa tuskin muuttaa pistekokoa

Tämänhetkinen lempilapsi on VirtualTraveller, jonka idean Jaajo keksi vuoden 2015 Slushissa. Maria01:ssä sijaitsee yrityksen toimisto, jossa Jaajo työskentelee yleensä parina päivänä viikossa.

VirtualTraveller-sivustolla on 360-videoita maailman eri kohteista, joita pääsee tutkimaan virtuaalitodellisuuden avulla. Palvelu julkaistiin joulukuussa ja tammikuusta lähtien sitä on markkinoitu ahkerasti muun muassa Matkamessuilla ja Instagramissa.

– Katsojalle tämä on mahtava elämys, mutta palvelu palkitsee myös sisällöntuottajan. Hän voi vaihtaa videon katselukerrat lentopisteiksi, ja lähteä seuraavaan kohteeseen. Mukana on nyt Finnair, mutta tarkoituksena on saada muitakin lentoyhtiöitä mukaan.

Digitaaliseen matkailumarkkinointiin käytetään maailmassa 10 miljardia euroa, ja VirtualTraveller ottaisi siitä mielellään osansa. Yrityksellä on Instagramissa 350 000 seuraajaa ja Facebookissa 105 000 tykkääjää.

VirtualTravellerin myötä Linnonmaata kutsutaan Wikipediassa teknologiayrittäjäksi.

– Se on aika hyvin henkilöltä, joka osaa tuskin muuttaa pistekokoa Wordissä. Mutta yhteistyökumppanien haalimisen takia ansaitsen kyllä sen tittelin.

”Olen oppinut antamaan vastuuta muille”

Töiden jakaminen muille on ollut Linnonmaalle yksi yrittäjyyden oppi. Vaimo huomautti puolitoista vuotta sitten, että kaikkea ei tarvitse itse tehdä.

Neuvosta viisastuneena Linnonmaa huomasi, että esimerkiksi ExtremeRun sujui hyvin, vaikka hän ei itse ollutkaan tapahtuman juontaja.

– Olin kuvitellut, että juuri minun pitäisi se juontaa. Otin sitten kaverin siihen hommaan ja pääsin itse juoksemaan. Olen oppinut antamaan vastuuta muille.

ExtremeRun on yksi yrityksistä, sen Linnonmaa perusti vuonna 2010 ystävänsä Mika Hirvisen kanssa. Vantaalta lähtöisin oleva tapahtuma on levinnyt seitsemälle paikkakunnalle, ja osallistujia on vuosittain 10 000.

Myös Teee Clubin asioita hoitavat pääasiassa kaksi työntekijää.

– Kerran kuukaudessa pääsen pakkaamaan parituhatta t-paitaa. Puhelimet laitetaan kiinni, ja sessio kestää 7–8 tuntia. Siinä pääsee näkemään konkreettisesti, mitä on kaupankäynti.

Omat ja yrityksen rahat

Yrittäjäksi Linnonmaa alkoi tavallaan jo 14-vuotiaana. Hän päätti alkaa myydä hotdogeja ystävänsä Jessen kanssa Kulosaaren yläasteella. He tilasivat tuotteet tukusta ja tekivät puukäsityön tunnilla myyntikojun.

– Rehtori antoi vapaat kädet, ja saimme alkukassan oppilastoimikunnalta. Tytöt ompelivat meille kokin asut.

Hodarikioski oli auki kahdesti viikossa iltapäivien välitunneilla, ja kauppa kävi hyvin. Kaikki sujui loistavasti, kunnes rehtori alkoi kysellä kirjanpidosta.

– Hän tivasi, mitä oli jäänyt viivan alle. Olimme ostaneet myyntirahoilla polkupyörät. Aika nopeasti siinä oppi, mitä on kirjanpito ja että omat ja yrityksen rahat eivät voi mennä sekaisin.

Yrittäjyys oli tuttua jo kotoa, sillä Linnonmaan isällä oli perheyritys, joka toi maahan urheilutarvikkeita. Jaajo työskenteli yrityksessä 15-vuotiaasta lähtien ja 18-vuotiaana hän eteni pakettiauton kuljettajaksi.

– Siinä radiota kuunnellessa keksin, että haluaisin tehdä joku päivä juontajan hommaa.

Vuosituhannen vaihteessa Jaajo perusti Jessen kanssa firman, jonka ideana oli kehitellä tv-ohjelmia ja tuottaa mainoksia. Siinä sivussa syntyi Hymypoika-elokuvan käsikirjoitus, jonka ostaneen tuotantoyhtiön kautta Jaajo päätyi Räsypokka-ohjelman juontajaksi.

Ura viihdealalla oli alkanut, ja Jaajo löysi tiensä radioon. Kun hän alkoi saada säännöllistä kuukausipalkkaa, hän suunnitteli tekevänsä pelkästään radiotöitä. Radiossa kuluikin tiiviisti vuodet 2005–11.

Suomalaiset yrittäjät auttavat toisiaan

Omien yritysten lisäksi Linnonmaa on sijoittanut useisiin muihin yrityksiin. Hän toimii mielellään myös neuvonantajana aloittaville yrittäjille. Kun Nuorkauppakamarit valitsi Jaajon nuoreksi menestyjäksi vuonna 2016, valinnan perusteluna oli erityisesti se, että hän oli auttanut nuoria yrittäjiä uran alkutaipaleella.

– Otan Sanomatalolla vastaan yrittäjiä kerran pari kuukaudessa. Pyrin antamaan vinkkejä esimerkiksi, minkälainen myyntipuhe kannattaa olla tai miten haetaan tukea Tekesiltä tai sijoittajilta.

Sijoituskohteet Linnonmaa sanoo valitsevansa yrittäjän innostuksen perusteella.

– Sijoitan ihmiseen. Kun näen, että kaverissa on potentiaalia ja hän on fanaattinen oman ideansa suhteen, olen valmis sijoittamaan yritykseen.

Jaajo kertoo itsekin saaneensa tarvittavia neuvoja kokeneimmilta yrittäjiltä. Aina on ollut joku, jolle soittaa.

– Suomalaisten yrittäjien keskuudessa autetaan toisia. Olen voinut soittaa esimerkiksi Nokian entiselle toimitusjohtajalle Kalle Isokalliolle, jolta olen saanut syvällä kokemuksella hyviä vihjeitä. Myös isäni ja äitini ovat usein kertoneet näkemyksiään.

Menestymisen mittari on Linnonmaalle ollut se, että pystyy työllistämään muita.

– Unelmani ei ole ollut, että tienaisin miljoonia. Yrityksen ei tarvitse tuottaa hirveästi voittoa, riittää, että se pyörii omillaan ja työllistää. Olen edelleenkin tyytyväinen, kun pystyn palkkaamaan yhdenkin henkilön enemmän.

Hän sanoo pitävänsä ihmisiä sitä vaikutusvaltaisempina, mitä enemmän he työllistävät muita.

– Faijan firmassa oli kahdeksan ihmistä töissä, ja se oli mielestäni hienoa.

Omina vahvuuksinaan Linnonmaa pitää luovuutta ja joustavuutta.

– Osaan luovia hyviä ratkaisuja tilanteen mukaan ja osaan vakuuttaa nopeasti, miksi joitain juttuja pitää tehdä. Olen joustava muutoksille, en ole fakkiutunut tiettyihin ajatuksiin.

Päätökset syntyvät kuitenkin tarkan harkinnan jälkeen. Tärkeintä on peruspositiivinen ilmapiiri.

– Ulospäin voi näyttää, että touhotan ja vouhotan, mutta mietin hyvinkin tarkkaan, miten päätökset vaikuttavat tulevaisuuteen. Jos tekeminen aiheuttaa vain stressiä, ei firmaa ole syytä pitää pystyssä.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Yrittäjä 1/2019 -lehdessä.

Kuvat: Tommi Anttonen

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski (at) yrittajat.fi

Hintavaroitus! Mansikka voi maksaa pian maltaita – tukkuhinta voi muuttua radikaalisti vuorokaudessa

$
0
0

Kauppalehti uutisoi suomalaisten marjojen tukkumyynnistä ja hinnoista. Lehden keräämien tietojen mukaan etenkin mansikan hinta voi nousta nopeasti.

Marjoja ja vihanneksia toimittavan Marjapuodin viestinnästä kerrotaan lehdelle, että esimerkiksi mansikan tukkuhinta voi nousta 50 prosenttia yhden päivän aikana. Se näkyy suoraan myös kuluttajahinnoissa.

Pohjoisessa Suomessa marjoja myyvän Arctic Myynti Oy:n toimitusjohtaja Tapani Lappalainen puolestaan sanoo, että pelkkä hinta ei ole ainoa vertaiukohde. Huomioon on otettava myös marjan laatu ja koko.

Mustikan tilanne on selvästi mansikkaa huonompi. Mansikkasatoa luonnehditaan normaaliksi, mutta luonnonmustikan sato voi jäädä varsin vähäiseksi.

– Kotimainen pensasmustikka tulee kuun vaihteessa. Kymmenen euroa kilo Suomesta, Lappalainen kertoo Kauppalehdelle.

 

 

 

 

 

 

Tällä hetkellä pensasmustikkaa tuodaan Suomeen muun muassa Portugalista. Sen hinta on selvästi edullisempi.

Luonnonvarakeskuksen tutkija Outi Manninen ar­vioi lehdelle, että luonnonmustikan sato tulee olemaan tänä vuonna keskinkertainen tai sitä huonompi. Syynä on se, että mustikka kukkii edellisvuoden syksyllä. Jos edellisvuosi on ollut kuiva, marjalla ei ole tarpeeksi voimia kukintojen tekemiseen.

 

 

 

 

 

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Rebekka Lalli teki konkurssin, sitten tuli uupumus: Katso koskettava video yrittäjän uudesta alusta

$
0
0

Rebekka Lallin ongelmat pahenivat runsas 10 vuotta sitten, kun hän synnytti tyttärensä. 

– Sitä ennen minulla oli jo ollut hermokipuja. Synnytykseen loppui oikeastaan kaikki liikunta. Neljään vuoteen en voinut tehdä muuta kuin työntää vaunuja ja ulkoiluttaa koiraa. Niskanikin oli kaksi vuotta krampissa.

– Tuntui siltä että elämäni oli ohi enkä pysty enää koskaan urheilemaan.

Kuntoileminen oli ollut Lallille elämän suola. Siksi sen loppuminen oli vaikea pala sulattaa.

– Masennuinkin siinä vaiheessa aika vaikeasti. Kokeilin joogaa ja pilatesta mutta ne eivät auttaneet olon parantamiseen.

Lallin ensimmäinen yritys valmistutti sähköjohtoja. Ongelmat kumuloituivat lopulta siihen pisteeseen, että Lalli teki töitä aamusta iltaan ja uupui.

– Ajattelin koko ajan, että tästä täytyy selvitä. Olin jo perustanut salin ja toivoin, että salin tuotoilla pystyn hoitamaan toisen yrityksen lainojen lyhennykset. Jossain kohtaa pankin jousto loppui ja oli tehtävä se päätös, että haen yrityksen konkurssiin. Jouduin myymään kotini ja sain maksettua isoimmat lainat pois. Konkurssi oli tavallaan valtava helpotus, kun pystyin menemään eteenpäin salin kanssa ja aloittamaan kaiken alusta.

Vuoden 2017 vuoden lopussa selvisi, että Lalli oli kärsinyt vuosia ylirasitustilasta. 

– Lihakset olivat koko ajan maitohapoilla ja sydän hakkasi. Ylirasitustila oli kestänyt vuosia. Puoleentoista vuoteen en treenannut, en edes venytellyt. Nyt olen hiljalleen aloittanut treenaamisen, suunnilleen kerran viikossa. Keho on jotenkin ihan älyttömän herkistynyt ylirasitustilan jälkeen.

Katso Rebekkan koko tarina videolta!

Teksti ja video: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Harri päätti tehdä elämänmuutoksen, kun täyttää 50 vuotta: "Parasta on se euforinen tunne, kun näkee asiakkaan naaman"

$
0
0

– Kolme vuotta sitä pyörittelin mielessä. Ajattelin, että kun täytän 50, pitää tehdä joku radikaali muutos elämässä.

Syntymäpäivä koittaa pian ja nyt Harri Tuomisella on oma autovahauksia tarjoava yritys Harryz Service Riihimäellä.

– Olen harrastanut pitkään autoalaa. Tykkään kunnostaa ja ehostaa autoja ja mietin, voisiko harrastuksesta tehdä joskus ammatin. Viidenkymmenen vuoden aikaraja oli jonkinlainen sisäänrakennettu fiksaatio, hän nauraa.

Tuominen on koulutukseltaan kokki, mutta hän on ehtinyt tehdä työkseen sitä sun tätä. Puolet tekemisestä on kohdistunut musiikkiin.

– Bändejä on kertynyt matkan varrella toistakymmentä. Olen ollut niissä rumpalina. Musiikki on tuonut myös elantoa.

Yrittäjänä Tuominen aloitti viime vuonna.

– Yrittäjäksi ryhtyminen vaati henkistä työstöä kolmen vuoden ajan. Vaikeinta oli sen tiedotaminen, että on tultava täysin yksin toimeen. Kaikki on aloitettava nollasta. On ymmärrettävä, mitä on palvelu ja mitä on tehtävä, että tavoittaa asiakkaat.

Tuominen selvitti, että Riihimäellä on 17650 henkilöautoa, jotka kaikki ovat liikenteessä.

– Konsepti oli selkeänä mielessä.

Alkuvaiheessa Tuominen jakoi vaimonsa kanssa yli 2000 lentolehtistä ja ilmoitti paikallislehdessä.

– Flyerit eivät toimineet ollenkaan, se oli lähes hukkaan heitettyä jalkautumista. Paikallislehden etusivun ilmoituksen jälkeen puhelin alkoi soida, hän kertoo.

Harrastajapiireissä paikallislehteäkin paremmin on toiminut viidakkorumpu.

– Oman työn jälki on osoittautunut parhaaksi käyntikortiksi. Laitoin yhden punaisen Mustangin tiptop-kuntoon ja sen jälkeen moni muukin halusi autolleen maalipinnan myllytyksen.

Somemarkkinointia Tuominen ei ole vielä kokeillut lainkaan.

– Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että olen vielä liitukaudella sosiaalisessa mediassa. Tyttäreni teki yritykselle sivut Facebookiin mutta sitten Facebook päätti poistaa ne, koska ylläpitäjä ei ollut vastuussa varsinaisesta yritystoiminnasta.

"Onneksi minulla on hyvät kemikaalit ja pitkä pinna"

Tuominen on keskittynyt toiminnassaan vahauksiin, myllytyksiin ja sisäpuhdistuksiin.

– Hyvin harvoin teen pelkkiä käsinpesuja. Täällä Riihimäellä on monta automaattipesulaa. ABC myy usein pesuja alle 10 eurolla. Silloin pesuihin on pitkät jonot.

Moni asiakas on kuitenkin huomannut eron automaattipesulan ja käsinpesun välillä.

– Ihmiskäsi pääsee sellaisiin paikkoihin, mihin kone ei pääse. Käsinpesussa esimerkiksi ovien sisäpokkaukset saa puhtaaksi. Niihin kertyvä lika ruostuttaa uudemmankin auton, Tuominen tietää.

Eräällä asiakkaalla oli poksahtanut iso limsapullo auton vaaleaan sisustukseen.

– Omistaja soitti hätääntyneenä ja toi auton minulle puolen tunnin sisällä puhelinsoitosta. Passat oli aika rajussa kunnossa mutta onneksi minulla on hyvät kemikaalit ja pitkä pinna. Työssä meni puolitoista tuntia ja risat mutta lopputulos oli virheetön. Siitä seurasi, että kyseinen asiakas hehkutti palvelua Facebookissa.

Tuominen on kokenut hyväksi, ettei hän päivystä toimitiloissa vaan ottaa varaukset vastaan puhelimella.

– Teen välillä töitä kahdeksan aikaan illalla. Töissä käyvät ihmiset arvostavat sitä, kun voivat tuoda auton pesuun työpäivän jälkeen.

– Olen tyytyväinen että tein tämän ratkaisun ja lähdin yrittäjäksi. Se on myönnettävä, että ei tämä mikään kultakaivos ole. Pari kertaa olen kyllä miettinyt, onko tässä mitään järkeä. Parasta on se pieni euforinen tunne, kun näkee asiakkaan tyytyväisen naaman tämän noutaessa autoa.

Tuominen on havainnut, ettei osaamista kannata pantata.

– Opastan asiakkaita paljon. Sen takia useimmat jäävät juttelemaan pitkäksikin aikaa. Annan kaikki vinkit mitä tiedän, en panttaa mitään. Olen huomannut että kun opastan, asiakas tuo autonsa käsiteltäväksi uudelleen. Usein kysytään esimerkiksi sitä, miten itikat saa irti konepellistä. Siihen on yksin kertainen keino. Laitetaan iso froteepyyhe litimärkänä konepellille, annetaan olla hetken ja itikat turpoavat irti pellistä.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Unelmatyö Oy ja muut uudet yritykset – katso lista

$
0
0

Yrittäjäsanomien lista uusista yrityksistä pitää sisällään maanantain ja tiistaiaamupäivän aikana rekisteröidyt uudet yritykset. Alkuviikon aikana on ehditty perustaa jo 234 yritystä.

Viikon muut uudet yritykset voi tarkastaa Patentti- ja rekisterihallituksen Virre-palvelusta.

KotipaikkaYritys
AlavusPizzeria Tropicana Yanevski perhe, avoin yhtiö
EspooTmi Kaisa Kukkonen
EspooZenith Solutions Oy
EspooM6 Group Finland Ky
EspooLVP Holding Oy
EspooJASPORT
EspooR.A.CarWay
EspooAxorion oy
EspooRuusunen Consulting Oy
EspooArman Arvin
EspooRakennusliike JaHo Oy
EspooKARA CLOTHING COMPANY OY
EspooTaksipalvelu Arto Matti Huttunen
ForssaOy Forssa Pilsner Fabrik Ab
HelsinkiPure & Tasty Food
HelsinkiMedical JS Innovations Oy
HelsinkiAK Lux Oy
HelsinkiTespon Group Oy
HelsinkiNohea Oy
HelsinkiRa-Kodinremontit oy
HelsinkiPRO-Make Consulting Oy
HelsinkiBond Mobility (Finland) Oy
HelsinkiCruzIT Oy
HelsinkiElite Alfred Berg Kiinteistökehitys II Syöttörahasto IV Ky
HelsinkiSport Telematics Oy
HelsinkiNSF III Fin 26 GP Oy
HelsinkiNSF III Fin 28 GP Oy
HelsinkiNSF III Fin 27 GP Oy
HelsinkiNSF III Fin 29 GP Oy
HelsinkiNSF III Fin 30 GP Oy
HelsinkiCHRISTINE STRUCK TOURS OY
HelsinkiTerraRoc Oy
HelsinkiKukainstones Ky
HelsinkiEvenly
HelsinkiIhmetavara
HelsinkiTaika Massage
HelsinkiOpitaan suomea -kielikerho
HelsinkiCibus Bravo Hämeen Varala Holding Oy
HelsinkiCibus Retail Finland 1 Oy
HelsinkiSevebon Käpylä Holding Oy
HelsinkiJonna Joutsen
HelsinkiEero Therapeutics Oy
HelsinkiMau & Mau Oy
HelsinkiBC Beletex Oy
HelsinkiCD Beletex Oy
HelsinkiDE Beletex Oy
HelsinkiEF Beletex Oy
Helsinkitentoes Tmi
HelsinkiAOY Group
HelsinkiMFJ Sports Massage
Helsinkicapo deli oy
HelsinkiSchromark Oy
HelsinkiHeiMat Catering
HelsinkiIVP Helsinki Oy
HelsinkiK-G Rakennus ja Saneeraus Oy
HelsinkiDe Lux contti Oy
HelsinkiJulius Niiniranta
HelsinkiDiriye100
HelsinkiSuosom
HelsinkiVivid Visuals
HelsinkiVJ Capital Oy
HelsinkiKuusio Coaching Oy
HelsinkiLux Momentum Oy
HelsinkiELASKA
HelsinkiMajoko Oy
HelsinkiUnelmatyö Oy
HelsinkiENSA
HelsinkiJuventa Kuljetuspalvelut Oy
HelsinkiXpert Point
HelsinkiTmi Michael Ovitz
HelsinkiUltratap Oy
HelsinkiJAV Holdings Oy
HelsinkiLääkäripalvelut J. Risku
HelsinkiNallen Kylppäri ja Sauna Oy
HelsinkiOM-Fix
HelsinkiBetter Finland Oy
HelsinkiMansour Solutions Oy
HelsinkiLeijona Security Oy
HuittinenMTS-works Oy
HyvinkääKiinteistöpalvelu J. Salonen
HyvinkääLiljan Lumo
HämeenlinnaIdea Markkinointi Oy
IsokyröJAT-Service Oy
JanakkalaTmi SUSAE design
JanakkalaMaaRakki Oy
JoensuuKoneurakointi Cobra
JoensuuPrinsipaatti Oy
JoensuuHammaslahden Hautauspalvelu Oy
JokioinenElGeo Oy
JyväskyläJyvässeudun Kiinteistökonsultit Oy
JyväskyläDream D21 Oy
JyväskyläTJL Tuotteet
JyväskyläHaddy Lowe
JyväskyläNärhiArt
KajaaniMatin Dieselpaja Oy
KajaaniTmi Ulla Lintula
KauhavaBAYLANE OY
KauhavaRubyhouse Oy
KemiKuljetus J. Mäläskä Oy
KemiönsaariTmi. Jonas.Karlberg
KempeleT:mi Riina Törmänen
KeravaKeveä
KirkkonummiKiinteistö Oy Lövlandet
KittiläKoy Levin Karhuntähti
KittiläFjell Fellow
KouvolaWebia Oy
KruunupyyFma Johnny Storbacka
Kuopiotmi.karoliina mäyrä
KuopioVVJ Group Oy
KuopioAsennus Savotta Oy
KuopioSavocom Oy
KuopioPuu- ja Rakennustyöt Kuusela Oy
KuopioMM Capital Oy
KuortaneKutepa Nordic Oy
Kuusamotmi FysioJenni
LahtiVPK-Rakennus
LahtiSHE&M. RUSARE
LahtiAH Cars oy
LemiTmi Pasi Vainikka
LempääläCarina Lehto Tmi
LempääläDigiaste
LempääläSP Konetyö Oy
LempääläA-E Teck Oy
LietoMasan Fapriikki oy
LohjaOivalluksen Portti Oy
LoimaaTmi Elina Vuotila
LoimaaTmi Sami Jalovaara
LoviisaJJ Mekano
LoviisaKiinteistöhuolto M.Tapanainen
LumijokiJarmo M Koivula
LuotoÖversättningstjänster Janina Andersson Ab
MaskuLakiturva
MiehikkäläTerapiametsät Oy
MikkeliMPY Yrityspalvelut Oyj
MikkeliS. Huuhtiainen Oy
MäntsäläHansVel Makes Oy
NaantaliWilli Imports Oy
NurmesNurcal
NurmijärviIhanaAskel jalka- ja hoivapalvelu
OrimattilaTaikasoppi avoin yhtiö
OrimattilaEnteo Oy
OrimattilaHNRI Oy
OuluJK-SähköWoltti Oy
OuluMillaem
OuluTheramatic Oy
OuluLa Restaurant LF
OuluTalvikankaan ravintola Oy
OuluArctic Rescue Systems Oy
OuluInfotamia Oy
OuluJanikakaroliina
ParikkalaJoneska Oy
ParikkalaParikkalan talotehdas Oy
PieksämäkiKoy Niilontie 6 Pieksämäki
PietarsaariWine & Serve
PirkkalaNeva Saneeraus Oy
PorvooTant Ingegerds hemhjälp
PudasjärviSähköurakointi Temppa
PyhäjärviSuomen Energiavarasto Oy
RaaseporiBadaBaljan Ab
RaisioMje-fix Länsi Oy
RaisioSari Löfgren
ReisjärviRakennus Haho
RiihimäkiJardines y terrazas Tmi:Peltonen
RovaniemiHaapalainen Urpo Setti Matias
RovaniemiJanican Pirssi avoin yhtiö
RovaniemiStarttipaja valmennus Oy
RuokolahtiAktiBio Oy
SaloRemonttityö Karlakari Oy
SastamalaWestlife Oy
SavonlinnaTmi Henna Pennanen
SavonlinnaKone- ja Kiinteistöpalvelu Lepistö
SeinäjokiTJV-Logistik OY
SäkyläTmi Tommi Erkkilä
TampereTMJ-välitys Oy
TampereKaverus Kylä Oy
TampereBeatus Mundus oy
TampereAndrii Neniuk
TampereAsunto Oy Tampereen Kirsikka
TampereMotivAhon
TampereUrheiluhieroja Ilona Mustasaari
TampereRelohael
TampereJolene's hair & beauty
TampereAsunto Oy Tampereen Pähkinä
TampereAsunto Oy Tampereen Mahonki
TampereMatikkari
TampereAnneli Kuokkanen Photography
TamperePerhosefekti
TampereTimotion
TampereLinda Perkiö
TampereMemika Oy
TampereDesiree Caminiti-Partanen
TampereSanna Lantta Tmi
TamperePirkanmaan Avustajakeskus Oy
TeuvaAakea Oy
TurkuSOGU INVEST OY
TurkuMoodFF Oy
TurkuKiinteistö-Tahkola Turku Oy
TurkuJustGapIt Oy
TurkuNordic Dyeworks
TurkuAvenco Oy
TurkuDigitalia Oy
TurkuFoxkane Oy
TurkuNorthernCross investment AB
TurkuMiia Heikkilä
TurkuPsykoterapia Emilia Silvén
TurkuSirius Rakenteet
TuusulaFORRE avoin yhtiö
TuusulaLKV Kranni Oy
TuusulaKing Mikko T
UtajärviAla-Merilän maatila
UusikaupunkiEeLaure
VaasaFitFatFab by GG
VantaaSisra Oy
VantaaInterenv Oy
VantaaLattiapinnoitus-Ässä Uusimaa Oy
VantaaVetula Oy
VantaaToihevi
VantaaML Nails
VantaaAngels dreams
VantaaEnskka
VantaaLenny's Garage
VantaaAsunto Oy Vantaan Onnenpuu
VantaaF-Palokonsultti Oy
VantaaTL Logistics Oy
VantaaSky Holding Oy
Vantaaferrox oy
VantaaWDC Consulting
VantaaVihreä Koira Oy
VantaaS O Taksikuljetus Tiimi Oy
VantaaStudio Vini
VihtiSventovit Oy
VirolahtiVaalimaan Lähdevesi Oy
YpäjäToivolan Autopurkaamo & korjaamo
ÄänekoskiLakiasiat Sari Parkkonen Oy
  

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi

Kohutun jätevesiasetuksen takaraja lähestyy, kohta moni mökki on laiton: "Luulin, että tämä kesä olisi töiden puolesta raskas"

$
0
0

Tammelan Konekaivuun yrittäjä Taito Syrjälä odotti kesästä kiireistä, mutta toisin kävi.

– Jokusia urakoita on tehty tänä vuonna, mutta pahasti ovat remontit vaiheessa. Ajattelin, että tämän kesän pitäisi olla töiden puolesta raskas mutta hiljaista on ollut.

– Lokakuu on kyllä haasteellinen aika, jos ajattelee että asioiden pitäisi olla kaikilla mökeillä kunnossa. Luulen, että rakentaminen jatkuu ensiu vuonna samalla lailla kuin tänäkin vuonna.

Kun jätevesiasetuksen siirtymäaika umpeutuu, valvontavastuu siirtyy kunnille.

– Tuskin kunnat alkavat vielä tänä vuonna patistella kiinteistöjen omistajia.

Syrjälän mukaan osa mökkiläisistä on kuitenkin aktivoitunut.

– Lähinnä ne, jotka voivat liittyä viemäriverkostoon. Mitään ruuhkaa ei silläkään puolella ole ollut. Jos mökki on siirtynyt nuoremmalle sukupolvelle, ollaan halukkaampia tekemään remonttia. Jos omistaja on edelleen vanhempaa polvea, omistajat ovat sen ikäisiä että laki ei välttämättä edellytä remontin tekemistä.

Jos omistaja on syntynyt ennen 9. maaliskuuta vuonna 1943, hän on vapautettu jätevesiasetuksen vaatimuksista.

– Nuorempi polvi on tottunut käyttämään suihkua ja sisävessaa, joten muutoksia tehdään herkemmin.

Syrjälän mukaan mökkikäytössä parhaiten toimii tavallisesti oma jätevesisäiliö, jolle tehdään imeytyskenttä. Sellaisen hinta liikkuu yrittäjän mukaan 6000 – 8000 euron tienoilla.

– Hinta on suunnilleen sama kuin jos liittyisi vesi- ja viemäriliittymään, ainakin täällä Tammelan seudulla.

"Suurin ongelma puuttuva halu"

Haja-asutusalueiden jätevesiasetus koskee ennen vuotta 2004 rakennettuja kiinteistöjä, jotka sijaitsevat joko pohjavesialueella tai alle sadan metrin päässä vesistöstä.

Mitä lähemmäs takarajaa tullaan, sitä enemmän töitä urakoitsijoille on luultavasti tiedossa.

Jätevesipuhdistamoita myyvän Jita Oy:n toimitusjohtaja Kari Kohtala on Syrjälän linjoilla.

– Aikaisempiin vuosiin verrattuna myynti on hieman virkistynyt. Muutamat aiemmat vuodet olivat saneerauksen suhteen huonoja.

Kohtalan mukaan on käytännössä mahdotonta,  että kaikki ehtisivät tehdä saneeraukset lokakuun loppuun mennessä.

– Kyse ei ole niinkään säiliöistä vaan rakennusvalvonnasta ja suunnitelmista, jotka ottavat aikaa. Suurin ongelma on asukkaiden puuttuva halu tehdä korjauksia. Saneeraamatta on vielä kymmeniä tuhansia kohteita. Ihmiset kokevat rakennusluvan hakemisen paikoin haastavaksi eikä ole urakkatöiden tarjoajia ole niin paljon kuin pitäisi. Sen takia projekti lyödään helposti jäihin.

Yhtenä syynä urakoitsijoiden vähäisyyteen voi olla se, että maanrakentajilla on jatkuvasti töitä muutenkin. Kohtala uskoo silti, että sopiva urakoitsija löytyy omalta alueelta.

– Tällä hetkellä isot kansanrivit jahkailevat ja seuraavat tilannetta. He tekevät remontin ehkä vasta tulevina vuosina.

Lokakuun jälkeen remontoimaton kohde voi olla laiton, mutta sanktioita ei ainakaan heti olla määräämässä.

– Ministeriön taholta on viestitetty, että ensimmäisenä annetaan korjauskehotus.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Sijoitatko asuntoihin? Nämä alueet käyvät nyt erityisen kuumina

$
0
0

Vantaan Sanomat kertoo Suomen Vuokranantajat ry:n ja Pellervon taloustutkimuksen tekemästä vuosittaisesta vuokratuottotutkimuksesta, jonka perusteella voi tehdä päätelmiä kiinnostavimmista sijoitusasuntoalueista.

Tutkimuksen tuloksia voit tarkastella täältä.

Tutkimuksen perusteella Vantaa on nyt eteläisessä Suomessa kuuminta hottia, mitä tulee asuntosijoituskohteisiin. Suosiossa Vantaa on noussut ohi Helsingin ja Espoon. Parhaan vuokratuoton saa Kajaanissa, Hämeenlinnassa ja Kotkassa.

Asuntosijoittajien "ranking-listalla" Vantaa on kuudentena. Helsinki on sijalla yhdeksän ja Espoo-Kauniaisten alue vasta sijalla 16.

Vantaan vahvuutena on erityisesti yksiöiden hyvä vuokratuottoennuste tuleville vuosille. Vuosien 2019-2023 ennuste on 4,5 prosenttia siinä missä esimerkiksi Helsingissä jäädään alle neljään prosenttiin.

– Käytännössä Vantaan parempi vuokratuotto johtuu siitä, että Vantaalla asuntojen ostohinta on alhaisempi kuin Espoossa, Suomen vuokranantajien yhteiskuntasuhdepäällikkö Tuomas Viljamaa kertoo Vantaan Sanomille.

Sen sijaan asuntojen arvonnousu on Helsingissä nopeampaa kuin Vantaalla.

Vantaan tilannetta on parantanut myös joustava asuntopolitiikka.

– Markkinoita osataan hyödyntää ja myös esimerkiksi kehärata-investoinneista on osattu ottaa hyöty irti, Viljamaa jatkaa haastattelussa. Hän korostaa myös Vantaan brändäyksen onnistumista.

Viljamaan mukaan Vantaan asuinalueista Myyrmäki ja Martinlaakso ovat edelleen aliarvostettuja.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


Vuoden luetuimmat jutut: Vanhusten kotihoidon menestyskonseptin kehittänyt yrittäjä rekrytoi yli 70-vuotiaita

$
0
0

Tämä uudelleen julkaistu juttu on osa Vuoden luetuimmat jutut -sarjaa. Yrittajat.fi julkaisee juttusarjaa kesän aikana.

Mika Suominen on seurannut mietteliäänä keskustelua vanhusten hoidosta. 

– Toisaalta on tärkeää, että laatupuutteet tulevat esille ja niihin puututaan ja sitä kautta saadaan alan maine palautettua. Toisaalta pitää muistaa, että ongelmat koskevat hyvin pientä osaa yrityksistä. Tällä alalla on lukuisia yrityksiä, joissa ei ole vastaavia turvallisuusongelmia tullut esiin. Pelkään, että ongelmat aiheuttavat pysyvän tahran alalle.

Julkisuudessa on nostettu esiin joidenkin hoiva-alan yritysten tekemät voitot ja rinnastettu ne vanhusten huonoon kohteluun.

– Lähtökohta meillä on, että kohtelemme asiakkaita arvokkaasti ja inhimillisesti ja sitä kautta saamme tyytyväisiä asiakkaita, jotka haluavat käyttää palveluitamme. Toki toimimme niin, että pystymme kasvamaan ja palkkaamaan lisää työntekijöitä ja tuottamaan lisää yhteiskunnallista hyvää, jolloin toiminnan on oltava voitollista.

Suominen on noteerannut sosiaalisesta mediasta nousseet kommentit, jotka ovat iskeneet osin myös Suomen Seniorihoivaan.

– Vaikuttaa siltä, että ihmiset niputtavat kaikki hoiva-alan yritykset yhteen. Meihin on osoitettu kommentteja, jotka eivät ole olleet millään tavoin aiheellisia. Virallisia valituksia meistä ei ole koskaan tehty, Suominen korostaa.

Suomen Seniorihoiva keskittyy ainoastaan vanhusten kotihoitoon. Yrityksen henkilömäärä on mitoitettu niin, että yhdellä työntekijällä on tyypillisesti 1-2 asiakaskäyntiä päivässä. Ero julkisen sektorin kotihoitoon on merkittävä. Tällä hetkellä yrityksellä on noin 50 työntekijää.

– Julkisella puolella puhutaan jopa kymmenistä käynneistä päivässä. Silloin ne ovat todella pikaisia käyntejä. Me emme ole lähteneet tinkimään käyntien pituudesta. Lisäämme henkilöstön määrää koko ajan sitä mukaa, kun asiakasmäärä kasvaa.

Yksi Suomen Seniorihoivan työntekijän kotikäynti kestää 2-3 tunnista kokonaiseen työpäivään. Yritys palkkaa työntekijöikseen myös ikäihmisiä. Vanhimmat työntekijät ovat yli 70-vuotiaita.

– Meillä ei ole ikärasismia. Palkkaamme kaiken ikäisiä, parikymppisistä yli 70-vuotiaisiin. Monesti ne eläkeläiset, joita palkkaamme töihin, haluavat tehdä merkityksellistä työtä ja ovat hyvin tyytyväisiä ratkaisuunsa.

Suomisen mukaan seniorien rekrytoinnilla ei pyritä karsimaan palkkakuluja.

– Maksamme kaikille työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Menestyksen salaisuus?

Suomisen yritys on onnistunut tekemään toiminnastaan kannattavaa ja pitämään asiakkaansa tyytyväisinä.

– Käytämme kaiken katteen toiminnan kasvattamiseen esimerkiksi jatkuvalla henkilöstön palkkaamisella emmekä pyri tekemään voittoa osakkeenomistajille. Myyntimme on jatkuvassa kasvussa ja helmikuussa teemme taas uuden ennätyksen.

Viimeisen 12 kuukauden aikana Suomen Seniorihoivan myynti on noussut kuukausittain noin 3,6 – 3,7-kertaiseksi. Kuluvalle tilikaudelle yritys ennustaa noin puolen miljoonan euron liikevaihtoa.

Suomisen mukaan Suomen Seniorihoivan asiakkaat eivät maksa palvelustaan enemmän kuin muiden hoivayritysten asiakkaat.

– Meillä on kohtuulliset hinnat. Perustuntihintamme on 32 euroa, joka sisältää lähes kaiken. Perustuntihinta on 32 euroa. Se on mielestäni edullinen. Nyt hinnoissa on tosin korotuspaineita, koska sosiaalialan palkat ovat nousussa.

Suomen Seniorihoiva on saanut kasvatettua asiakasmääriään käytännössä ilman mainontaa.

– Asiakkaat ovat suositelleet palveluamme muille ja jopa jakaneet esitteitämme, Suominen kertoo.

”Kotihoidon maine huono”

Hoiva-alan yritykset kärsivät Suomisen mukaan jatkuvasta työvoimapulasta. Hän toivoo, että nyt mediassa esiin tulleet ongelmat eivät pahenna sitä entisestään.

– Kotihoidon maine on mielestäni aika huono. Pääosin kritiikki kohdistuu julkisen puolen kotihoitoon, mutta mekin saamme siitä osamme. Ihmiset ajattelevat, että kaikki kotihoito on yhtä huonoa. Julkisen puolen ongelmat vievät mainetta myös meiltä. Monet eivät voi kuvitellakaan, että homma voisi toimia toisin.

Nopeana lääkkeenä Suominen pitää palvelusetelien käytön lisäämistä.

– Tällöin yksityinen sektori otettaisi enemmän mukaan jakamaan julkisen puolen taakkaa, jolloin julkisen sektorin ei tarvitsisi välttämättä alkaa rekrytoimaan lisää henkilökuntaa. Sen lisäksi työnohjausta olisi parannettava.

Kuva: Suomen Seniorihoiva Oy

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Työntekijä luuli saaneensa luvan toimitusjohtajalta, maksoi 9000 euron huijauslaskun: "Varoituksen sana muille"

$
0
0

Pasi Karjalaisen yritys palkkasi äskettäin uuden toimistopäällikön. Pian uuden työntekijän aloitettua tehtävässä tämä sai sähköpostin yrityksen toimitusjohtajalta. Tai niin työntekijä luuli, sillä kyseessä oli huijausviesti.

– Olemme tällä hetkellä Espanjassa osakkaan ja toimitusjohtajan kanssa. Uusi työntekijä sai sähköpostilla laskun rekrytointimaksusta. Se tuli Britanniasta, Karjalainen kertoo.

Pian Karjalaiselle selvisi, että työntekijä oli saanut yrityksen toimitusjohtajalta luvan kuitata lasku. Suoritus oli 9350 euroa.

– Työntekijämme oli kysynyt lupaa ja vastaus oli tullut hyvällä suomen kielellä. Hän luuli, että vastaus on tullut toimitusjohtalta. 

Karjalainen soitti välittömästi asiasta kuultuaan työntekijälle ja kertoi, että toimitusjohtaja ei ole tietoinen laskusta.

– Otin välittömästi yhteyttä Nordeaan. Pankki yritti perua laskua mutta maksu oli jo lähtenyt, eikä sille voitu enää tehdä mitään.

Karjalainen otti yhteyttä myös Tampereen poliisiin.

– Sieltä kuulin, että tämä on osa isompaa rikosvyyhtiä, joka on tutkinnassa.

"Viestit hyvällä suomen kielellä"

Pikaista reagointia huijaukseen se, että poliisn sähköinen rikosilmoituspalvelu jumitti ja uuden työntekijän piti lähteä tekemään rikosilmoitus Tampereen poliisilaitokselle.

– Poliisi soitti meille hieman myöhemmin uudelleen. He yrittävät nyt jäädyttää vastaanottajan tilin.

Karjalainen harmittelee osaltaan huonoa tuuria.

– Uusi työntekijämme oli nähnyt toimitusjohtajan vain kerran. Hän on uudessa työssä ja tavallaan vielä arka toimimaan. Hän oikeasti luuli keskustelevansa sähköpostilla toimitusjohtajan kanssa. Viestit oli lähetetty hyvällä suomen kielellä, ei millään Google-kääntäjällä.

Nyt Karjalainen toivoo, että rahat saadaan vielä takaisin yrityksen tilille.

– Poliisin mukaan toivoa on. Meidän kaltaisessa yrityksessä, joka tekee 2,5 miljoonan euron liikevaihtoa, kymppitonnin lasku menee äkkiä läpi. Toivon, että muut yritykset ottavat tästä oppia.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Yrittäjät vastaavat Timo Harakalle: Tällaisia työllistämistoimia toivomme – "Hallituksen ajatukset ovat avaruudesta"

$
0
0

Työministeri Timo Harakka (sd.) esitteli aikaisemmin tällä viikolla hallituksen tulevia toimia työllisyysasteen nostamiseksi. Hallituksen tavoite on nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin. Tämä tarkoittaa 60 000 uuden työpaikan syntymistä.

Haraklka kertoi, että työvoimatoimistojen toimintaa tehostetaan lisärahoituksella ja työperäistä maahanmuuttoa pyritään lisäämään. Palkkatuen ehtoja yksinkertaistetaan ja oppivelvollisuutta laajennetaan.

Kysyimme kolmen eri alan yrittäjältä, millaisia työllistämistoimia he toivovat hallitukselta.

"Panostuksia oppisopimuksiin"

Muun muassa mehiläistarhaukseen keskittyvän Etelän tilan yrittäjä Ari Häkkinen vannoo oppisopimuksen nimiin.

– Itselläni on kokemuksia oppisopimuskoulutuksesta ja se tuntui järkevältä. Kun yrittäjä ottaa oppisopimustyöntekijän, on todennäköistä että tämä työllistyy, koska ihmisellä on halu tehdä työtä ja oppia.

Häkkisen yrityksessä oli 2,5 vuoden oppisopimuksella henkilö, joka työllistyi sopimuksen päätyttyä omalla toiminimellä.  

– Tähän tarvittaisiin lisää kannustimia. Tuki oppisopimukseen on kohdistettua tukea, jossa rahat eivät mene hukkaan.

– Kaiken kaikkiaan en oikein ymmärrä hallituksen hienoja visioita, tuntuu että ne eivät toimi. Hallitus puhuu vain prosenteista. Ajatukset ovat avaruudesta, ne perustuvat toiveisiin eikä tekoihin.

"Sunnuntailisät jakoon paikallisella sopimisella"

Cafe Viinikanat Oy:n yrittäjä, ravintoloitsija Kimmo Bergman toivoo helpotuksia muun muassa palkkojen sivukustannuksiin.

– Ne näyttelevät suurta osaa palvelualan kustannusrakenteessa. Ravintola-alalle olisi suuri työllistävä vaikutus, jos sunnuntailisät saataisi jaettua jollain muulla tavalla. Lisät voisi jakaa työpaikkakohtaisella sopimisella siten, kun työntekijät haluavat. Lisät voisi kohdistaa kussakin yrityksessä niille kuuluville työajoille ja tunneille.

Bergmanin mukaan ravintola-alan yleinen ongelma on huono kannattavuus.

– Kaikkien toimenpiteiden pitäisi tavalla tai toisella näkyä ravintolan toiminnan kannattavuuden parantumisena, joka puolestaan näkyisi palkkakehityksessä. Kun alan kannattavuutta saadaan kohennettua, sitä kautta yrityksillä olisi hieman varaa korottaa työntekijöiden palkkoja ja tehdä alasta houkuttelevempi.

"Helpotusta työntekijän palkkaamiseen"

Suklaata valmistavaa Chocosomnia-yritystään vetävä yksinyrittäjä Riikka Ojanen pitää työntekijän palkkaamista tällä hetkellä liian riskialttiina.

– Yksinyrittäjänä on kynnyskysymys se että työllistää jonkun. Työllistämisen kustannukset ovat niin isot. Toivoisin jonkinlaisia tukitoimia tai helpotusta ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen, jotta se olisi helpompaa ja riskittömämpää.

Ojasen mukaan moni yrittäjä tinkii omasta palkastaan, koska tärkeämpää on saada työntekijöiden palkat maksettua. Ojanen itse aikoo palkata tulevaisuudessa sesonkityöntekijöitä.

– Pienellä yrityksellä haasteena on löytää henkilö, joka on osaava ja oma-alotteinen. Sellaista ei välttämättä löydy.

Pentikäinen listaa Yrittäjien toiveet

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen listaa tuoreessa blogikirjoituksessaan Suomen Yrittäjien toiveita hallitukselle.

"Pidämme tärkeänä ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista ja lyhentämistä. Yrittäjät on samaa mieltä EK:n kanssa siitä, että näin voisi syntyä noin 20000 uutta työpaikkaa", hän kirjoittaa.

Pentikäisen mukaan tarvitaan myös sosiaaliturvauudistus, joka johtaa siihen, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

"Yrittäjät kohtaavat liian usein tilanteen, jossa työtä tarjotaan, mutta mahdollinen vastaanottaja ei halua ottaa sitä vastaan, koska taloudellinen kannustin on liian pieni tai puuttuu", hän jatkaa.

Kirjoituksessaan hän listaa tärkeänä keinona myös sopimisen kieltojen poistamisen.

"Työtä kysyvän yrityksen näkökulmasta keskeinen keino on sopimisen kieltojen poistaminen yleissitovan kentän yrityksiltä. Näitä sopimisen kieltoja on kirjattu lakeihin noin 50 ja ne koskevat merkittäviä asioita, kuten takaisinottovelvollisuus, lomakausi, säästövapaa, varallaoloaika, lisä- ja ylityökorvaus, yö- ja sunnuntaityö, lepoajat ja niin edelleen."

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


5G-puhelinten tarjonta kasvaa: OnePlussan odotetun mallin toimitukset alkoivat

$
0
0

Elisa on käynnistänyt OnePlus 7 Pro 5G -puhelimen toimitukset asiakkaille. Kyseisen puhelimen oli määrä saapua myyntiin jo kesäkuussa, mutta valmistajan ja operaattorin 5G-verkon testaukset kestivät odotettua pidempään. Laitteen ennakkomyynti alkoi jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

5G-puhelinten markkinat ovat vielä vaatimattomat, sillä esimerkiksi Elisan valikoimissa puhelinmalleja on vasta kolme. Toisaalta nopeat yhteydet ovat käytössä vain suurimpien kaupunkien keskustoissa.

OnePlus-puhelimen lisäksi tarjolla ovat ZTE Axon 10 Pro ja Huawei Mate 20 X 5G. OnePlus 7 Pro 5G:n hinta on 899 euroa eli 150 euroa enemmän kuin ilman 5G-yhteyttä. 5G-yhteys on vaatinut muun muassa puhelimen jäähdytyksen tehostamista.

OnePlus 7 Pro 5G tukee 4G LTE -verkon nopeampia yhteyksiä enimmillään kahden gigabitin latausnopeudella. "Perusmallin" OnePlus 7 Pro tukee 1,2 gigabitin nopeuksia. Erona mallien välillä on myös SIM-korttipaikkojen lukumäärä, 5G-mallissa niitä on vain yksi.

Suomen lisäksi kyseinen puhelin on tullut myyntiin ainoastaan Britanniassa.

Kuva: Valmistaja

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Yrittäjät mukana jokaisessa seitsemässä hallituksen työryhmässä: "Tästä se kova työ alkaa"

$
0
0

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä kokoontui tänään ensimmäisen kerran työministeri Timo Harakan johdolla. Kokouksessa päätettiin seitsemästä työryhmästä, jotka valmistelevat toimenpide-ehdotukset hallitusohjelmassa olevien linjausten toteuttamiseksi. Jokaisessa työryhmässä on mukana myös Suomen Yrittäjien edustaja. Työryhmät esittävät toimenpide-ehdotuksiaan syksyn budjettiriiheen.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen uskoo, että työryhmissä päästään hyvään yhteisymmärrykseen Suomen tarvitsemista keinoista.

– Tästä se kova työ alkaa. Työryhmiltä odotetaan merkittäviä tuloksia, jotta selvitään niistä haasteista, joita Suomella on edessä. Yrittäjäjärjestö lähtee tähän työhön etsimään paitsi vaikuttavia, myös hyväksyttäviä ratkaisuja.

Yrittäjän on aikaisemmin valottanut toiveitaan hallitukselle muun muassa Pentikäisen blogikirjoituksessa.

– Työryhmätyöskentelyssä on viisasta katsoa, millä ehdotuksistamme on menestymisen mahdollisuuksia. Sosiaaliturvauudistus on niistä vaikuttavimpia, jos työvoiman ulkopuolelta saadaan sitä kautta lisää ihmisiä työmarkkinoille.

"Päteviä virkamiehiä vetämässä"

Pentikäinen myöntää, että hallituksella on kiire. Taloustilanteen odotetaan heikkenevän ensi vuoden aikana.

– Ensimmäisiä toimenpiteitä odotetaan syksyn budjettiriiheen. Mukana olevat järjestöt tarjoavat omaa toimenpidelistaansa.

Yrittäjät laittaa eri työryhmiin Pentikäisen mukaan "parasta osaamistaan".

– Päätämme elokuun alussa, ketkä Yrittäjistä ovat mukana työryhmissä.

Hän kiittelee hallituksen tähänastista työskentelyä.

– Hallitus on edennyt odotetusti. Se tapa, miten työryhmät on organisoitu, vaikuttaa hyvältä. Siellä on päteviä virkamiehiä vetämässä työryhmiä ja keskeiset järjestöt ovat mukana. Olen iloinen, että Yrittäjät on mukana kaikissa työryhmissä. Siltä osin hallitus on toiminut sen mukaan, mitä Säätytalolla sovittiin.

Kuva: Yrittäjät

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Varoittava esimerkki Facebook-huijauksesta: Mies teki 250 euron "sijoituksen", rahat katosivat siltä istumalta

$
0
0

Mies oli erehtynyt avaamaan Antti Herlinin kasvoilla mainostetun Facebook-mainoksen, joka ohjasi Bitcoin Forex -palveluun.

Palvelu onnistui vakuuttamaan miehen ja tämä teki 250 euron "sijoituksen".

– Meni noin puoli tuntia ja puhelin soi. Numero oli +358 -alkuinen, mutta henkilö puhui englantia. Sieltä minua pyydettiin vahvistamaan henkilöllisyyteni lähettämällä kopio esimerkiksi sähkölaskusta ja luottokortista niin, että kortin numerot on peitetty.

Kyseinen tapa on hyvin yleinen myös laillisissa ulkomaisissa sijoituksissa henkilöllisyyden vahvistamiseen. Luottokorttitietoja mies ei ole antanut.

Yrittäjäsanomat on aikaisemmin kertonut vastaavista huijauksista. Yritysturvallisuusasiantuntija Hannu Huttusen mukaan kyseessä on jatkumo pitkään Facebookissa kiertäneille huijauksille.

– Bitcoin Forexille löytyy oma Facebook -ryhmä, mutta varsinaisia verkkosivuja ei näytä olevan. Pikaisella katsomisella Bitcoin Forex vaikuttaa tyypilliseltä Facebookissa pyörivältä huijaukselta, joka kannattaa kiertää kaukaa, Huttunen kommentoi.

Antti Herlinin ohella Facebookin sijoitushuijauksia on markkinoitu myös taannoin Suomen televisiossa esitetyn Leijonan luola -ohjelman sijoittajien kasvoilla.

Mies otti välittömästi yhteyttä lakineuvontaan. Nyt hän toivoo saavansa rahat vielä takaisin, mutta se voi olla hankalaa.

– Vanha kansanviisaus pätee tässäkin. Jos jokin vaikuttaa liian hyvälle, yleensä se sitä onkin. Ihmettelen suuresti, miten yrittäjät, jotka ovat yleensä tarkkoja rahoistaan, haksahtavat näihin pikarikastumishuijauksiin, Huttunen jatkaa.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

69 yritystä ponnisti parhaaseen AAA-luokkaan – katso lista

$
0
0

Listauksessa ovat mukana viime viikolla AAA-luokkaan nousseet yritykset.  Listalla on yhteensä 69 yritystä.

AAA-Luokitus on merkki yrityksen erinomaisista taloudellisista tunnusluvuista, positiivisista taustatiedoista ja hyvästä maksukäyttäytymisestä. Luokituksen myöntää Suomen Asiakastieto Oy ja se perustuu reaaliaikaiseen, 7-portaiseen (AAA-C) Rating Alfa -luokitusjärjestelmään. AAA-luokituksen saa vain kaksi prosenttia kaikista Asiakastiedon luokittelemista yrityksistä.

Rating Alfa -luokitus ennakoi yrityksen riskiä saada maksuhäiriömerkintä tai joutua konkurssiin. Parhaaseen AAA-luokkaan kuuluvilla yrityksillä maksuhäiriön todennäköisyys vuoden kuluessa on vain 0,2 prosenttia, kun se heikoimmassa C-luokassa on 54,9 prosenttia. Asiakastieto tutkii ja seuraa luokitusten sekä yksittäisten muuttujien ennustekykyä, jotta tuloksiin voi luottaa. Malleja päivitetään jatkuvasti parhaan ennustekyvyn takaamiseksi.

Luokitus erottelee hyvät asiakkaat ja kumppanit huonoista vertailukelpoisin perustein. Sen avulla yritys pystyy myös itse osoittamaan vahvan taloudellisen asemansa esimerkiksi tarjouskilpailuissa.

Yrittajat.fi julkaisee tietoja myös perustetuista yrityksistä. Tämä lista julkaistaan tiistaisin.

KotipaikkaYritysLiikevaihtoLiiketulos
EspooTapiolan Turvatalo - Espoo Oy374000460000
EspooSix Invest Oy30100020000
HeinävesiRomuvälitys Tuovinen Oy1087000384000
HelsingforsKapp Ahl Oy551640001262000
HelsingforsElectrolux Professional Oy326740002783000
HelsingforsBioNordika Oy2837000388000
HelsingforsOy M.S.I. Capital Ab16500045000
HelsingforsTDK Nordic Oy105800061000
HelsingforsBerendsen Textile Service Oy3182000390000
HelsingforsBall Beverage Packaging Mäntsälä Oy205710004448000
HelsinkiTaskut Communications Oy194100090000
HelsinkiNotjet Oy 119000
HelsinkiInnojok Oy4431000198000
HelsinkiTelineurakointi RA Oy4237256650016
HelsinkiTransval Henkilöstöpalvelut Etelä-Suomi Oy2419000127000
HelsinkiGovernia Oy507000798000
HelsinkiDream Works Factory Finland Oy196000137000
HelsinkiRuukki Construction Oy275325000407000
HelsinkiErnare Oy1047000202000
HelsinkiComiq Group Oy1260000980000
HelsinkiSlush Oy9608000837000
HelsinkiValve Branding Oy7118000266000
HelsinkiFinlayson & Co Oy14640004671000
HelsinkiFutureplay Oy103650001370000
HelsinkiGrannenfelt Holding Oy903000262000
HelsinkiGTH Invest Oy02288877
HollolaBellmer Vaahto Paper Machinery Oy397870003201000
IisalmiAutosompa Kiinteistöt Oy8709616440
ImatraInternational Paper Nordic Sales Company Oy1172650003084000
JyväskyläMarja-Liisa Järvinen Oy 34000
JyväskyläKuljetusliike A. Peltola Oy1308000421000
KaarinaHes-Pro (Finland) Oy693690008628000
KauhajokiBetonilattiat Peltonen Oy3509000841000
KempeleHT-Provestium Oy 2061000
KittiläSirkan Kauppa Oy103000025000
KotkaInsinööritoimisto Sukellus-Kotka Oy53580001437000
KuopioRoinilan Hoitokoti Repo Oy844000138000
KuopioFindiesel Oy369000208000
KuusamoKuusamon Suurpetokeskus Oy44239980065
LahtiWestivo Oy3540007000
MaskuPaistipoika Oy66100048000
MikkeliMisawa Homes of Finland Oy24095000279000
MustasaariRiitan Herkku Oy203010001190000
NykarlebyKefura Ab398000−154000
OuluAsianajotoimisto Ojala & Urpelainen Oy514000138000
OuluTallisi Oy747000437000
PadasjokiMarkku Engberg Oy21900054000
PedersöreP. Björk Transport Ab892000147000
PorvooHioma-aine Oy129500034000
RaisioRaision Ermer Oy 26000
RaseborgSarins Grus Ab1230000202000
RaumaStrafoc Oy192000250000
RiihimäkiKiinteistö Oy Riihimäen Hämeenkatu 24-262270006000
RovaniemiHusky Travels Oy 399000
SaloKiinteistö Oy Forssan Yrittäjänkaari 760800068000
SaloAstrum Capital Oy224000105000
SavonlinnaSijoitusluukkonen Oy146000138000
SeinäjokiSähkö Lakeus Oy1065000129000
SiikajokiSorvon Pig Oy1031000190000
SotkamoParatiisioptikko Oy894000175000
TampereRavintola Heinätori Oy 3000
TornioPeltisepänliike H. Peura Oy1860000279000
TurkuKiinteistö Oy Pansionranta277000201000
TurkuLoipak Oy 137000
VantaaMarkkinointiprojektit Pekka Myyrä Oy11400035000
VantaaShell Aviation Finland Oy2192620003128000
VarkausWarkauden Portti Oy325000123000
VehmaaVehmaan Mylly-Matti Oy19800097000
VimpeliVetohalli Ulla Laakso Oy2874000118000
    

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi


Pitkään odotettu muutos tulossa WhatsAppiin – toimisi kahdessa puhelimessa samaan aikaan

$
0
0

Suosittuun WhatsApp-pikaviestisovellukseen odotetaan merkittävää uudistusta. Muun muassa Mobiili.fi kertoo WABetaInfo-sivuston tietoihin nojaten, että WhatsApp toimisi jatkossa useammalla käyttäjätilillä samanaikaisesti. Sovellusta ja käytössä olevaa numeroa ei siis tarvitsisi joka kerta "siirtää" erikseen uuteen puhelimeen.

Näin ollen WhatsAppista tulisi jatkossa enemmän Facebook Messengerin kaltainen laiteriippumaton pikaviestipalvelu.

Nykyisin WhatsAppia voi käyttää vain yhdessä puhelimessa kerrallaan. Lisäksi palvelu on ollut käytettävissä tietokoneella. Muutoksen jälkeen sovellus toimisi esimerkiksi tablet-laitteessa ja puhelimessa samaan aikaan. Uudistus mahdollistaisi WhatsAppin käytön päällekkäin iOS- ja Android-laitteessa.

Siinä missä nykyisin vanhat keskustelut ovat hävinneet jos WhatsAppin on siirtänyt alustasta toiseen (Applen pilvipalvelusta Googlen pilvipalveluun), jatkossa ne säilyisivät.

Facebook omistaa WhatsAppin. Asiantuntijat arvioivat, että somejätillä on aikomus yhdistää WhatsAppin, Messengerin ja niin ikään sen omistaman Instagramin viestit lähemmäs toisiaan yhdeksi kokonaisuudeksi. 

Kuva: WhatsApp

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Ed Sheeranin lahjakello on suomalaista laatutyötä – hinta voi nousta 12 000 euroon

$
0
0

Talouselämä-lehti kertoo yrityksen perustajasta Valdemar Hirvelästä, jonka yritys on päässyt nopeasti kelloharrastajien tietoisuuteen.

De Motu valmistaa niin sanottuja pilottikelloja, joiden ominaisuudet on suunniteltu ilmailualan harrastajia silmälläpitäen.

– Kellon valmistustiedoissakin lukee ”Finland EFHF”, ja kaikki lentäjät tietävät, että se on Malmin lentokentän ICAO-tunnus, eli kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön tunnus”, De Motun toimitusjohtaja Hirvelä kertoo Talouselämä-lehden haastattelussa.

Kellojen myyntivaltti on laadukas rakenne ja tyylikäs muotoilu. Kellot valmistetaan Malmin lentokentällä autenttisessa ympäristössä.

De Motun asiakkaista osa on varsin fanaattisia kelloharrastajia, joilla voi olla kotonaan useita kelloja. Niiden arvo voi olla korkeampi kuin omistajan auton.

Hirvelän mukaan kellobuumi on saavuttanut myös Suomen. Kellosta halutaan apua imagon luomiseen.

G-voimaa mittaava kello tulossa

De Motun valmistamat kellot maksavat mallista riippuen 1 350 –12 000 euroa. Edullisimmissa malleissa on  kvartsikoneisto, kalliimmissa automaatiokoneisto. Ed Sheeranin R42-malli oli valmistajan lahja maailmantähdelle. Laulaja piti kelloa ranteessaan esiintymisensä ajan. Näin huomio oli taattu.

Tavallisemmat asiakkaat saattavat innostua kellosta, jos ovat joskus haaveilleet lentäjän urasta. De Motu pönkittää tarinaansa tarjoamalla osalle asiakkaistaan kaupunkilentoja DC3-koneella Malmin lentokentältä.

Ensi vuonna valmistaja tuo myyntiin kellomallin, johon on integroitu maailman ensimmäinen G-voimaa lukuarvoilla mittaava G-mittari.

– Pystymme todistamaan, että De Motu on sellainen yhtiö, joka kykenee myös tekemään teknologiaa, eikä vain ostamaan sitä Sveitsistä, Hirvelä kertoo haastattelussa.

Kuva: De Motu

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Näin yrittäjät ohjeistavat hallitusta budjettiriiheen – toiveet palkkauksen helpottamisessa

$
0
0

Yrittäjäsanomat on aikaisemmin heinäkuussa kirjoittanut hallituksen työllisyystavoitteista. Kysyimme yksittäisiltä yrittäjiltä Facebookissa, millaisia toiveita heillä on hallitukselle kohti syksyn budjettiriiheä. Kysely tehtiin Facebookin Yrittäjät-ryhmässä.

Vastauksissa korostuvat toiveet irtisanomissuojan alentamiseen ja palkkaamisen helpottamiseen. Lisäksi toivotaan muun muassa koeajan lyhentämistä ja paikallisen sopimisen lisäämistä.

Näin yrittäjät vastasivat

Jos vaikka ens alkuun lopetetaan se pörssiyhtiöiden tukeminen verovaroin, ja laitetaan kaikki samalle viivalle työelämän valinnoista riippumatta.

Petro Kainulainen

Pieniltä yrityksiltä pitäisi vähentää vastuita, joita tulee ensimmäisen työntekijän palkkaamisen myötä (työterveyshuolto, vakuutukset yms.). Koeaika vuoteen.

Teija Ruokamo

Koeaika vuoteen, paikallinen sopiminen.

Minna Åman-Toivio

Tärkein uudistus, mitä Suomessa valitettavasti tuskin koskaan tulee tapahtumaan, olisi irtisanomissuojan poistaminen kaikilta työntekijöiltä. Yhden kuukauden irtisanomisaika kaikille, jolloin työnkiertoa alkaisi toteutumaan. Kun työnantajalla on mahdollisuus päästä heikosti suorittavista kavereista eroon, hän uskaltaa palkata ihmisiä myös töihin. Ongelma vaan on se, että pienet yritykset eivät uskalla palkata, koska haastavasta kaverista ei pääse eroon ilman erokorvauksia, koska Suomessa ei ole työnkiertoa. Ihmiset eivät vaihda työpaikkoja ja leipääntyvät hommiinsa. Kumpi on tärkeämpi tekijä työelämässä:Työntekijä vai työnantaja?

Jussi Ikkelä

Työn alv alemmas ja takaisinottovelvoite pois.

Vesa Hellman

Irtisanomissuojan poistaminen ja karenssin poisto. Työnantajalle on myös sälytetty työntekijän koko elämästä ja melkein kuolemastakin huolehtiminen. Näihin kohtuullisuutta. Miten Tanskan malli toimii, sieltä oppia?

Katja Karimo

Yleissitova TES pois. Henkilökohtaisista syistä johtuva irtisanominen mahdolliseksi, yritystukien vähentäminen, verotuksen yhdenmukaistaminen.

Miika Aulio

Työnantajalta suora vastuu pois kokonaan niistä asioista mihin ei voi vaikuttaa. Esimerkiksi vanhemmuuteen liittyvät kulut, työntekijän vapaa-ajalla itsensä telomisesta johtuvat poissaolot, nykyiseen alaan liittymättömät opintovapaat, vuorotteluvapaat jne. Jaettu vastuu muista poissaoloista, joihin voidaan ajatella työnantajan myös jossain määrin voivan vaikuttaa. Irtisanominen ja ennen kaikkea irtisanoutuminen samalla helpommaksi. Työntekijältä karenssi kevyemmäksi ja työnantajalta takaisinpalkkausvelvoite pois.

Valtteri Linnakunnas

Kun pienyrittäjä palkkaa ensimmäisiä työntekijöitä niin sitä pitäisi tukea paremmin. Tällä hetkellä ei ole mitään apuja tarjolla jos tarvitsee palkata valmis osaaja.

Janne Pesonen

Palkan sivukulujen maksu työntekijöiden itsensä hoidettavaksi ja vapaaehtoiseksi. Työsopimuksessa tulisi voida vapaasti ilman rajoituksia sopia irtisanomisesta molemmin puolin. Yleinen sosialistisen sääntelyn purkaminen ja tukien lakkauttaminen.

Otso Viiskanta

Työllistämisen byrokratiaa soisi vähennettävän. Moni työllistyisi yrittämisellä. Yrittämisestä soisi tehdä helpommin aloitettavaa ja lopetettavaa jos välillä tekee muuta.

Kari Järvinen

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi


Vuoden luetuimmat: Perheyrityksen sähköposti kaapattiin, taustalla yleistyvä huijaus

$
0
0

Tämä uudelleen julkaistu juttu on osa Vuoden luetuimmat jutut -sarjaa. Yrittajat.fi julkaisee juttusarjaa kesän aikana.

Mobiiliteknologia-alan perheyritys koki järkytyksen tajutessaan joutuneensa identiteettivarkauden uhriksi. Yrityksessä isä on toimitusjohtaja, äiti on talousjohtaja ja poika tekee asiakastyötä. Yrittäjät haluavat toistaiseksi pysyä nimettöminä, sillä koko asia on vielä tuore ja selvittelytilassa. Perheen isä sai tiistaina poikansa sähköpostiosoitteesta viestin, jossa luki ”Ole hyvä ja maksa tänään”. Summa oli poikkeuksellisen iso, 40 000 euroa.

– Isä vastasi sähköpostiin humoristisesti, sillä hän kuvitteli, että minä vitsailen. Hän soittaa vielä perään kysyäkseen, mitä minä säädän ja mitä pidin hänen vitsikkäästä vastauksestaan. Minä en tiennyt asiasta mitään, koska minulle vastaus ei näkynyt. Siinä puhuessamme isäni saa minun osoitteestani vastauksen, jossa perustellaan laskun alkuperää ja summaa. Silloin tajusimme, että sähköpostivaihtomme on kaapattu, perheyrityksen osakas kertoo.

Poika saa kaikki muut, kuten äitinsä, viestit normaalisti samasta sähköpostipalvelimesta. Vain isän ja pojan väliset viestit kaapattiin. Ne ohjautuvat Nigeriaan. 

– Viesteistä näkee, että kotityöt on tehty hyvin. Ehkä sähköpostiani on seurattu pidemmän aikaa ja opittu, millaisia laskuja meille tulee ja miten viestimme. Jopa itselleni tyypillinen tapa allekirjoittaa sähköpostit on kopioitu. Jos kyseessä olisi ollut pienempi summa, lasku olisi voinut mennä läpi. Joskaan meillä ei ole Kiina-yhteyksiä, perheyrityksen poika sanoo.

Toistaiseksi perheyritys ei tiedä, onko vika tietokoneessa, sähköpostipalvelimessa vai sähköpostitilissä. Pojan verkostoissa on paljon teknologia-alan osaajia, jotka ovat tarjonneet apuaan asian selvittämiseksi. Yritys on ollut yhteydessä Hong Kongiin Bank of Chinaan, jossa tilinomistajaa selvitetään. Näyttäisi siltä, että hakkerit olivat päässeet kiinni tilitietoihin yrityskaupan muutosten yhteydessä. 

– Nyt mietimme, teemmekö rikosilmoituksen Suomeen vai Hong Kongiin. Olemme vaihtaneet salasanat, hankkineet kaksiosaisen tunnistautumisen sähköpostiin, joka kertoo puhelimeeni aina kun joku kirjautuu tililleni. Tämä kaikki tekee elämästä hankalampaa, ja asian selvitteleminen vaatii paljon ylimääräistä työtä, yrittäjä kertoo. 

On myös pelottavaa ajatella, että joku esiintyy omalla nimellä ja persoonalla sähköpostitse. Yrittäjä onkin varoittanut yhteistyökumppaneitaan ja tuttujaan mahdollisista virheviesteistä.

Yhden erityisen piirteen yrittäjä vielä mainitsee viesteistä. Niiden kieli on hyvää suomea. 

– Lauseet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä. Sisältö on asiallista mutta rentoa. Huijarit vaikuttavat olevan myös perillä yrityksen asioista. Nämä eivät ole mitään automaatilla käännettyjä viestejä huonolle suomelle, yrittäjä toteaa.

Kyseisen yrittäjän ystäväpiiriin kuuluu paljon teknologiaosaajia ja hän on saanut apua tilanteen selvittelyyn. Samalla on käynyt ilmi, että toinenkin yrittäjä on mahdollisesti mennyt huijareiden lankaan. 

Valitettavan tuttu ongelma

Perheyrityksen kohtaama identiteettihuijaus on nimeltään toimitusjohtajahuijaus, englanniksi CEO scam, ja valitettavasti kyseessä on hyvin yleinen ja ammattilaisille tuttu.

– Versioita vastaavasta huijauksesta on nähty Suomessakin useita sekä isoja tappiota. Yleensä toimitusjohtajan tai muun yrityksen johtajan, jolla on oikeus siirrellä yrityksen rahoja, nimissä lähetetään sähköposti tai soitetaan jopa puheluita, jotka vaikuttavat aidoilta, F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen kertoo.

Hänen ensimmäinen vinkkinsä yrityksille on kouluttaa yrityksen vastuuhenkilöt, joilla on oikeus liikutella yrityksen rahoja, jotta he ovat tietoisia tämän tyyppisistä riskeistä.

Lue lisää toimitusjohtajahuijauksista täältä.

– Tärkeää on hoitaa prosessit kuntoon ja sopia selkeä ohjeistus esimerkiksi siitä, miten laskun hoitaminen vahvistetaan, Hyppönen sanoo.

Toinen asia on yrityksen salasanakulttuuri. Salasanoja on satoja ja usein ihmisillä on käytössä yksi moneen tai muutama, joita vaihtelee useisiin eri paikkoihin. Hyppönen suosittelee yrityksille salasanojen hallintaohjelmistoja, jotka ovat ainoa tapa ylläpitää monimutkaisia, pitkiä ja erilaisia salasanoja aktiivisessa käytössä.

– Kannattaa miettiä salasanan tärkeys. Esimerkiksi sanomalehden digitilauksen salasana ei ole tärkeä. Minua ei haittaa, jos joku lukee minun tunnuksillani Hesaria, mutta samaa salasanaa ei pidä käyttää sähköpostiin. On edesvastuutonta käyttää samaa salasanaa tärkeisiin tietoihin. Yksilöllinen salasana pitäisi olla yrityksen verkkologeihin, pankkiin, VPN-yhteyksiin ja sähköposteihin. Omaa muistia kannattaa säästää näihin, Hyppönen sanoo. 

Hälytyskellojen pitäisi soida aina, kun viestinnässä on jotain mätää. Kieli voi olla erikoista tai sisällöltään outoa tai työkaveri ei ehkä tiedä, mistä häntä koskevassa asiassa on kyse. Jos asiasta on vähänkään epäilystä, sitä ei pidä ohittaa. Sähköpostiohjelmistojen logeista ja käyttöliittymistä löytyy yleensä tieto, milloin tilille on viimeksi kirjauduttu ja mistä.

– Aina jos tulee mieleen, pitäisikö salasana vaihtaa, vastaus on kyllä. Se on helppoa ja halpaa, Hyppönen muistuttaa.

Rikosilmoitus mahdollisimman nopeasti

Keskusrikospoliisin rikoskomisario Marko Leponen muistuttaa, että hyökkääjät voivat iskeä kaikenkokoisiin yrityksiin. Pienissä yrityksissäkin voi liikkua paljon rahaa, ja pienistäkin puroista voin syntyä jokia. Identiteettivarkaus on harvoin pääasiallinen rikos, vaan valmisteleva tai oheisrikos osana isompaa vyyhtiä. 

– Rikosilmoitus kannattaa tehdä mahdollisimman pian, kun huomaa tapahtuneen. Poliisi alkaa tuolloin heti keräämään tietoa esitutkintaa varten tietoliikenteestä, joka häviää ajan kanssa riippuen sopimuksesta. Datan avulla pääsemme paremmin tiedon alkulähteille. Asiantuntijapalveluita on tarjolla tai kyberturvakeskus tarjoaa apua, Leponen sanoo.

Kuva: Getty Images

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi

Muistithan tämän? Kaupparekisteri saattaa kaivata tietojasi

$
0
0

Patentti- ja rekisterihallitus on ryhtynyt rekisteröimään tietoja yritysten ja yhteisöjen "tosiasiallisista edunsaajista" heinäkuun alusta alkaen.

Tämä tarkoittaa lisävelvollisuuksia osakeyhtiöille ja osuuskunnille. Niiden täytyy ilmoittaa jatkossa edunsaajansa kaupparekisteriin. Velvoite ei koske toiminimiyrittäjiä, pörssiyhtiöitä eikä asunto-osakeyhtiöitä.

Edunsaajalla tarkoitetaan henkilöä, joka omistaa yli 25 prosenttia yrityksen osakkeista joko suoraan tai välillisesti. Määritelmä täyttyy myös, jos henkilöllä on yli 25 prosentin osuus äänimäärästä esimerkiksi toisen yhtiön kautta tai jos osakassopimus takaa henkilölle ilmoitukseen vaadittavan määräysvallan. Edunsaajien tunnistaminen on yrityksen vastuulla.

Maksuton ilmoitus

Kyseessä on kaikkia EU-maita koskeva uudistus, joka koskee Suomessa noin 300 000 yritystä. Monessa EU-maassa on jo aikaisemmin vaadittu omistajatietoja.

Yrityksille on heinäkuun 1. päivästä lähtien vuosi aikaa ilmoittaa tiedot kaupparekisteriin. Jatkossa ilmoitus on tehtävä aina, kun uusi osakeyhtiö perustetaan tai jos edunsaajien tiedot muuttuvat. Ilmoituksen voi tehdä sähköisesti ja se on maksuton.

Tilitoimisto tai asiamies voi ilmoittaa edunsaajatiedot yrityksen puolesta, jos yritys on valtuuttanut sen tekemään ilmoituksen.

Taustalla rahanpesulaki

EU haluaa lisätä yritysten velvollisuuksia muun muassa rahanpesun kitkemiseksi. Taustalla on myös useita EU-direktiivejä, jotka asettavat vaatimuksia pankeille lähinnä siinä, miten hyvin ne tuntevat asiakkaansa. Tietojen pitäisi nopeuttaa pankkien toimintaa esimerkiksi lainaa haettaessa.

Kaupparekisteriin merkitään edunsaajan nimi, tämän henkilötunnus tai syntymäaika, kotimaa, kotikunta, kansalaisuus ja omistusosuuden peruste sekä laajuus.

Siinä missä muut kaupparekisterin tiedot, edunsaajatiedot eivät ole kaikkien nähtävillä. Tietoja voivat saada esimerkiksi pankit maksua vastaan.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi

Viewing all 5916 articles
Browse latest View live