Quantcast
Channel: Yrittäjät.fi – Latest News
Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

"Roskisten Uber" Enevo Oy voitti Vuoden Strategiateko -kilpailun

$
0
0

Digitalisoidun jätteenkeräysbisneksen luonut Enevo Oy pokkasi Vuoden Strategiateko –tunnustuksen. Tunnustuspalkinnon myönsi kolmatta kertaa Suomen Strategisen Johtamisen Seura.

– Enevo on erinomainen esimerkki siitä, että lama-Suomessakin on onnistujia, ja että tuottamalla toimivia, selkeitä ratkaisuja kaikkia koskettaviin ongelmiin voi menestyä isosti, kerrotaan SSJS:n tiedotteessa.

Roskisten Uberiksi kutsuttu Enevo kehitti roskalaatikoihin sijoitettavat sensorit, jotka tehostavat jätteiden keräystä. Kaikki sai alkunsa, kun perustaja tuskaili oman talonyhtiönsä pullottavia roskiksia, ja kehitti siihen iltapuhteena oman ratkaisunsa.

– Jäsenistömme aktivoitiin ehdottamaan tekoja, jotka ovat merkittävästi edistäneet organisaation, toimialan tai koko Suomen kilpailuetua, perustelee SSJS:n puheenjohtaja Kimmo Suominen Vuoden Strategiateon valitsemista.

Tunnustuksen saajaksi oli tänä vuonna ennätysmäärä ehdokkaita, yhteensä 26 ehdotusta.

Vuonna 2010 perustetun Enevon liikevaihto on vajaat 200 miljoonaa euroa. Viime vuoden tietojen mukaan Enevolla oli palveluksessaan 43 henkilöä.

Suomen Strategisen Johtamisen Seura on akateemisten, liikkeenjohdon, konsulttien ja kehittäjien foorumi, joka edistää strategista ajattelua ja johtamista. Seuralla on jäseniä noin 450.

Juhani Ojalehto

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 5916

Trending Articles